Järistys johti kaupparyöstöihin Uudessa-Seelannissa

Uudessa-Seelannissa jälkijäristykset ovat jatkuneet öisen voimakkaan maanjäristyksen jälkeen.

Maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Christchurchiin on julistettu hätätila ja ulkonaliikkumiskielto. Viranomaisten mukaan on vaarana, että lisää rakennuksia sortuu. Poliisin mukaan kaupungin keskustassa on myös ryöstelty kauppoja.

Christchurchin pormestarin mukaan tuhot 340 000 asukkaan kaupungissa ovat laajemmat kuin aluksi arvioitiin. Rakennuksia on sortunut, teitä ja siltoja on poikki, vesijohto- ja viemäriverkostot ovat vaurioituneet ja sähköt ovat katkenneet suuresta osasta kaupunkia.

Järistyksessä loukkaantui vakavasti kaksi ihmistä. Viranomaisten mukaan enemmiltä uhreilta vältyttiin, sillä suurin osa ihmisistä oli nukkumassa järistyksen sattuessa aamuyöllä paikallista aikaa.

Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin noin 7,0 Richterin asteikolla. Sen keskus sijaitsi 30 kilometrin päässä Christchurchista maan eteläosassa. Järistys tapahtui noin 10 kilometrin syvyydessä maan pinnasta.

(MTV3 - STT - AFP - DPA)

Lue myös:

    Uusimmat