Mainos

Järistyksestä selvinnyt: Olin valmis juomaan virtsaani

Tanskalainen YK:n siviilityöntekijä kertoo viisi päivää kestäneestä koettelemuksestaan järistyksen sortaman rakennuksen raunioissa Haitissa. Jens Tranum Kristensen jäi ansaan rojun alle YK:n tukikohdan rakennukseen Port-au-Princessä.

Mies kertoo haastattelussa selvinneensä henkisesti uskomalla, että hänet tultaisiin löytämään.

Kristensen saatiin pelastettua sunnuntaina, vain hetki sen jälkeen kun YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon oli vieraillut katsomassa tuhoutunutta YK:n rakennusta Haitin pääkaupungissa.

Ban sanoi Kristensenin pelastumista pieneksi ihmeeksi ja suureksi toivon merkiksi.

Kristensen sanoo säästäneensä virtsaansa kahvipurkkiin, sillä hänellä ei ollut vettä eikä ruokaa. Kristensen toteaa helpottuneena, että hänen onnekseen tilanne ei kuitenkaan edennyt siihen, että hänen olisi täytynyt alkaa juomaan virtsaansa henkensä pitimiksi.

Kun suuri järistys iski viime viikolla, oli Kristensen tuiolloin toimistossaan rakennuksen kolmannessa kerroksessa lukemassa muistiinpanoja.

(MTV3 - AP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.