Jari Tervon Koljatti ampaisi ykköseksi

Kirjailija Jari Tervon pääministeri Pekka Lahnasen kujanjuoksusta kertova romaani Koljatti on odotetusti syyskuun myydyin kotimainen kaunokirja. Koljattia myytiin heti julkaisun jälkeisinä päivinä kuin jouluna ja nyt sitä on myyty jo 30 000 kappaletta. Romaani nousi puheenaiheeksi, koska siinä nähtiin selkeitä yhtäläisyyksiä todelliseen pääministeri Matti Vanhaseen ja muihin poliitikkoihimme.

Toiseksi eniten on myyty Ilkka Remeksen uutta trilleriä Isku ytimeen, joka sekin on hämmästyttävän ajankohtainen, koska elokuun uutisissa juuri seurattiin rahtilaiva Arctic Sean kaappausta ja katoamista Itämerellä. Remeksen uutuudessa Itämerellä kaapataan ruotsalaista ydinjätettä kuljettava alus. Vaikka Tervoa myöhemmin ilmestynyt Remes on vielä syyskuun listalla kakkonen, se on kuitenkin tekemässä rajua nousua, sillä sitä on myyty jo 39 000 kappaletta.

Seuraavatkin listalle sijoittuneet ovat kärkikirjailijoidemme uutuusromaaneja. Edellisellä romaanillaan Finlandia-palkinnon voittaneen Kjell Westön Helsinki-romaani Älä käy yöhön yksin on kolmanneksi myydyin. Kari Hotakaisen juuri elokuvasopimuksenkin saanut Ihmisen osa on neljäs, Kaari UtrionVaitelias perillinen viides ja Laila HirvisaarenPihkovan kellot kuudes. Se on suositun Imatra-sarjan päätösosa ja kaikki edelliset osat ovat tavanneet myydä noin satatuhatta kappaletta.

Kotimaisen kaunokirjallisuuden myynti on taantumasta huolimatta hienokseltaan viime vuotta edellä ja kirjaväki odottaa kovaa tulosta, koska tarjonta on tänä syksynä erityisen lavea ja tasokas.

Mankell nousee kovaa vauhtia

Juuri ilmestynyt Henning Mankellin odotettu viimeinen Wallander-dekkari on käännetyssä kaunokirjallisuudessa jo toiseksi myydyin heti ikisuosikki Paulo CoelhonVoittaja on yksin -teoksen jälkeen. Kustantaja odottaa Mankellin Rauhattomalle miehelle kaikkiaan jopa sadantuhannen kappaleen myyntiä. Kolmantena on Donna Leonin lapsikaupasta kertova Ystävä sä lapsien ja neljäntenä Patricia Cornwellin taattu Scarpetta.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus on tällä hetkellä vielä kovasti viime vuotta jäljessä, koska uutta Harry Potteria ei enää ole. Tilannetta paikkaa tuttuun tapaan Mauri Kunnas, jonka Robin Hood -kuvakirja nousi heti tuoreeltaan myydyimmäksi lasten- tai nuortenkirjaksi. Kunnas on muutenkin tänä vuonna tapetilla, sillä hän juhlii 30-vuotista uraansa ja hänestä ilmestyy myös elämäkerta. Seuraavana listalla on Sinikka ja Tiina Nopolan uusi Risto Räppääjä ja Timo Parvelan uusi Ella-kirja Ella ja jättipotti.

Tietokirjallisuudessa yllätyksiä

Syyskuun myydyin tietokirja oli tänään jo neljänteen painokseen yltänyt Matti Simolan toimittama Ratakatu 12. Suojelupoliisin historia, siitäkin huolimatta, että kustantaja ei osannut varautua sen suosioon ja painos ehti loppua monta kertaa ennen uusien saamista kauppaan. Sama kohtalo on ollut John SimoninPekka Herlinistä kertova Koneen ruhtinas -teoksella, joka ehti loppua kaupoista ennen uusien painosten saamista. Kolmantena on Ian Kershawin tuhatsivuinen Hitler-elämäkerta, jonka myyntiä siivitti kirjailijan mainoskiertue Suomessa.

Vaikka syyskuun myydyimmät tietokirjat ovat osin olleet yllätyksiä, lokakuun myydyin tietokirja on melkeinpä jo selvä: Mauno Saaren jo etukäteen kohuttu Paavo Haavikko -teos Haavikko-niminen mies noussee kärkeen.

Lue myös:

    Uusimmat