Jari-Matti Latvalalla hyvät lähtökohdat MM-kauteen – "Alkuvuosi saattaa olla nyt helpompi"

Jari-Matti Latvala haluaa aloittaa rallin MM-kauden 2019 siitä, mihin hän viime vuoden lopussa jäi.

Latvalan viime vuoden alkupuolisko meni suomeksi sanottuna vihkoon, mutta loppukaudella hän oli hyvässä tikissä. Kauden päätöskisassa Australiassa Toyota-kuljettaja otti voiton ja nousi MM-sarjan loppupisteissä neljänneksi.

Viime kauteen lähdettäessä Latvalalla oli toisenlaiset lähtöasetelmat, sillä vuosi 2017 oli päättynyt ulosajoon Australian MM-rallin viimeisellä erikoiskokeella.

– Kausi päättyi silloin huonosti, ja se pyöri mielessä kaksi kuukautta kausien välisenä aikana. Mieli ei päässyt kunnolla rentoutumaan, koska se harmitti niin paljon. Nyt olen voinut unohtaa hyvillä mielin rallin kokonaan hetkeksi. Uskon ja toivon, että sitä kautta on paljon parempi lähteä tähän kauteen, ja alkuvuosi saattaa olla nyt helpompi, Latvala kertoi torstaina käynnistyvän Monte Carlon MM-rallin aattona.

Kauden 2018 alkupuoliskolla Latvalalle tuli keskeytys peräti viidessä perättäisessä rallissa. Tuurilainen toivoo, että tämä vuosi käynnistyy suotuisammissa merkeissä.

– Viime kauden viimeisten neljän kilpailun aikana keräsin eniten pisteitä. Se sama jatkumo pitäisi pystyä pitämään yllä koko vuoden. Siitä tämä homma on kiinni, uransa ensimmäistä kuljettajien maailmanmestaruutta jahtaava Latvala tuumasi.

Kauden avaavassa Monte Carlon MM-rallissa Latvala on asettanut tavoitteekseen neljän parhaan joukkoon sijoittumisen.

– Ei siitä pääse mihinkään, että pientä jännitystä on kehossa. Tämä on kauden vaikein ralli. Nuotituksessa olosuhteet näyttivät hyvältä, mutta tänään satoi lunta moneen paikkaan. Nyt ei ole tarkkaa tietoa, missä kunnossa osa pätkistä on.

Lue myös:

    Uusimmat