Jari Litmaselle erikoinen valmennuspesti – näin Tallinnassa asuva Litmanen operoi lahtelaisjoukkueessa: "Se on aikamoisen rajoittava tekijä"

Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija Jari Litmanen on ryhtynyt valmentajaksi. Litmanen osallistui viime viikolla ensi kertaa Lahden Reippaan Kakkosessa pelaavan joukkueen harjoituksiin toisena apuvalmentajana. Litmanen asuu virallisesti Tallinnassa, mikä asettaa omat rajoituksensa valmennustehtävien hoitamiseen.

Joukkueen päävalmentaja Tommi Kautonen kertoo MTV Urheilulle itse ehdottaneensa lapsuudenkaverilleen Litmaselle valmennusryhmään liittymistä.

–Tiedän, että Jari käy säännöllisesti aikataulujensa mukaan Lahdessa. Kerran ehdotin hänelle, että hän tulisi toimintaan mukaan, kun aikatauluihin sopii. Se kiinnosti häntä. Nyt olemme tässä.

Tallinnassa asuva Litmanen osallistuu Reippaan harjoituksiin omien aikataulujensa puitteissa. Tarkkoja suunnitelmia Litmasen osallistumisesta ei Kautosen mukaan ole tehty.

– Sitähän ei osata tarkalleen ottaen sanoa. Kaveri asuu virallisesti Tallinnassa. Se on aikamoisen rajoittava tekijä. On vaikea arvioida, kuinka säännöllisesti hän pystyy olemaan paikalla.

Harjoituksiin osallistuessaan Litmasen rooli on toimia toisena apuvalmentajana.

– Jari tuo varmasti lisäarvoa yksilöille, ohjaa yksilöitä treenien sisällä. Kun jakaannumme pienryhmiin, Jarilla on oma pienryhmänsä. Odotan, että hän tuo lisäarvoa omalla tekemisellään.

Litmanen muistetaan pelaajauraltaan kymppipaikan maestrona ja myös oivana maalintekijänä. Kautonen uskookin Litmasen tuovan osaamistaan juuri hyökkäysalueen peliin.

– Hyökkäysalueella toimimiseen ja liikkumiseen. Hän pystyy ohjaamaan yksilöitä maalintekoalueella liikkumiseen ja pelattavaksi liikkumiseen linjojen välissä, esimerkiksi kymppialueella. Varmasti hänellä on siihen hyviä vinkkejä yksilöille. Hän pystyy antamaan myös maalintekoon ja viimeistelyyn vinkkejä.

Litmasen seuraavaa käyntiä Reippaan harjoituksissa ei ole Kautosen mukaan vielä lyöty lukkoon.

Lue myös:

    Uusimmat