Japanissa yhtiöillä haluja käynnistää uudelleen ydinreaktoreita

Japanissa monet suhtautuvat Fukushiman turman jälkeen kielteisesti ydinvoimaan. Yksikään koko maan 50 reaktorista ei tätä nykyä ole toiminnassa. Nyt kuitenkin voimayhtiöt ovat anoneet lupaa 16 reaktorin käynnistämiseen uudelleen. 

-Suurin osa niistä on painevesilaitoksia eli eri tyypin laitoksia kuin Fukushimassa. Tosin loppuvuodesta tuli myös joitakin kierrätysvesilaitoksiakin, kertoo Säteilyturvakeskuksen (STUK) pääjohtaja Petteri Tiippana

Myös Fukushiman voimalan omistava Tepco-yhtiö hakee käynnistyslupaa kahdelle reaktorille. 

STUKin delegaatio vieraili äskettäin Japanissa ja kävi muun muassa Fukushimassa. Mukana oli myös suomalaisten voimayhtiöiden ja Posivan edustajia. 

Fukushiman ongelmien lisäksi iso kysymys Japanissa on korkea-aktiivisen jätteen loppusijoitus. 

-Heidän pitää varmasti pian hakea ratkaisuja siihen, minne korkea-aktiivinen käytetty polttoaine lopulta sijoitetaan. 

Radioaktiivisen veden ongelma 


Maaliskuussa 2011 Japanissa oli maanjäristys, jota seurasi tsunami. Järistyksestä Fukushiman neljä yksikköä selvisivät vielä melko hyvin, mutta tsunami koitui niiden kohtaloksi. Laitoksen tulvasuoja oli vain kuusi metriä korkea, joten 15 metrin tsunami aiheutti pahaa jälkeä. 

Puhdistustöitä tehdään johtaja Risto Paltemaan mukaan laajalla alueella Fukushiman ympäristössä. 

-Arvioitu jätemäärä on noin 30 miljoonaa kuutiometriä. 

Jäte kerätään säkkeihin, jotka varastoidaan väliaikaisesti. Näistä varastoista ne kuljetetaan muutaman vuoden kuluttua varsinaiseen välivarastoon, jossa niitä säilytetään 30 vuotta. 

Loppusijoituspaikka etsitään Fukushiman hallinnollisen alueen ulkopuolelta. Tällä haavaa ehdolla on kymmenkunta paikkaa. 

-Jos loppusijoituspaikka tulee evakuoidulle alueelle, siihen on saatava lupa kunnalta, Paltemaa muistuttaa. 

Tällä haavaa Fukushiman vaikein ongelma on radioaktiivisen veden käsittely ja varastointi. Vaurioituneita reaktoreitahan jäähdytetään vedellä. 

- Lisäksi joka päivä turbiinihallin kellariin valuu noin 400 kuutiometriä pohjavettä, joka myös saastuu, huomauttaa toimistopäällikkö Risto Sairanen

Veden varastointitilavuus on tarkoitus kasvattaa 700 000 kuutioon.  

Lue myös:

    Uusimmat