Japanissa voimakkaita maanjäristyksiä

Ainakin 230 ihmistä on loukkaantunut maanjäristysten sarjassa, joka on ravisuttanut Pohjois-Japania. Rajuimman järistyksen voimakkuus oli 8.0 Richterin asteikolla.

Voimakkaiden maanjäristysten sarja on ravisuttanut Pohjois-Japania. Voimakkain järistys sattui myöhään eilisiltana. Sen voimakkuus oli 8.0. Richterin asteikolla.

Yön mittaan alueella on havaittu ainakin 15 jälkijäristystä. Näistä voimakkain oli seitsemän richterin vahvuinen. Japanin viranomaiset ovat lisäksi antaneet hyökyaaltovaroituksen.

Ensimmäinen järistys aiheutti ainakin yhden tulipalon öljyvarastossa Hokkaidon saaren eteläosassa. Uutistoimisto AFP:n tietojen mukaan Tomakomain kaupungissa oli myös sähkökatkoja. Tiedotusvälineet kertoivat junaliikenteen pysähtyneen monilla alueilla. Myös moottoriteitä jouduttiin sulkemaan.

Ensimmäisen järistyksen keskus oli merellä noin 1000 kilometriä Tokiosta pohjoiseen, kerrottiin Japanin meteorologiselta laitokselta.

(MTV3-AFP-Reuters)

(Huomenta Suomi 26.09.2003)

Lue myös:

    Uusimmat