Japanissa suuroperaatio tsunamiuhrien löytämiseksi

Japanissa on aloitettu suuretsinnät maanjäristyksen ja tsunamin vaatimien kuolonuhrien löytämiseksi. Kaikkiaan 24 000 japanilaista ja amerikkalaista sotilasta osallistuu kolmipäiväisiin tehoetsintöihin Japanin koillisrannikolla.

Kolme viikkoa sitten sattuneen voimakkaan maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin jäljiltä lähes 28 000 ihmistä on kuollut tai kateissa.

Sotilailla on etsinnöissä käytössä 120 lentokonetta ja helikopteria sekä 65 alusta.

- Etsinnät keskitetään rannikon tuntumaan, jokien suistoalueille ja maa-alueille, jotka ovat yhä meriveden peitossa, sanoi Japanin armeijan edustaja.

Sotilaiden on käytävä läpi pääsaaren Honshun koillisrannikkoa yli 250 kilometrin matkalta.

Rankan haravoinnin alkaessa hallitus paljasti, että Fukushiman vaurioituneen ydinvoimalan alueella pohjavesikin on saastunut. Aiemmin säteilyä on mitattu ilmasta, merivedestä ja elintarvikkeista.

350 000 menetti kotinsa

Japani on kolmen viikon aikana tehnyt suururakan raivatessaan tuhoalueen teitä ja tarjotessaan väliaikaista suojaa arviolta 350 000:lle kotinsa menettäneelle.

Täyteen ahdettujen evakuointikeskusten asukkaat yrittävät pikku hiljaa päästä omiin oloihin.

Yusuke Sugawara, 78, on hakeutunut veljensä perheen luokse Sendain kaupungin esikaupunkialueelle. Hyökyaalto iski veljenkin kotiseudulle jättäen jälkeensä vesimassojen mukanaan heittämiä aluksia ja junavaunuja.

- Olemme lukeneet lehdistä tilapäisasumuksista, mutta tähän mennessä ne näyttävät olevan vasta hankkeilla, mies tuumaili.

Hallitus myöntää, että pelastus- ja raivaustyöt ovat viivästyttäneet asuntojen rakentamista kotinsa menettäneille. Sähköt puuttuvat vielä monin paikoin, ja bensiinistä ja ruuasta on pulaa.

- Meillä on lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin suunnitelmia ongelmien ratkaisuun, mutta toistaiseksi olemme keskittyneet vasta polttavimpiin kysymyksiin, sanoi hallituksen edustaja Noriyuki Shikata.

Ylpeä maatalousalue

Monet Koillis-Japanin asukkaat joutuvat hankkimaan itselleen uuden ammatin luonnonmullistusten jälkeen.

Fukushiman alue on perinteisesti ollut ruoka-aitta, josta on toimitettu laadukasta lähiruokaa pääkaupunkiseudulle. Alueen viljelijät ovat aiemmin ylpeinä mainostaneet riisin, hedelmien ja vihannesten alkuperää; nyt tuotteita ei saada myydyksi, kun alue yhdistetään pelkästään turmavoimalaan ja sen päästöihin.

Tsunami pyyhkäisi mennessään myös Iwaten alueen kalateollisuuden. Aiemmin 80 prosenttia alueen tuloista saatiin meren antimista. Radioaktiivisten aineiden päästyä myös meriveteen tuotteiden maine on mennyttä pitkälle tulevaisuuteen.

Myös maaperä on saastunut. Yhdysvaltalainen asiantuntija Ken Pepperling arvioi, että viranomaisten on todennäköisesti kerättävä ydinvoimalan lähiseudulta suuret määrät saastunutta maa-ainesta, joka täytyy varastoida huolella säteilyvaaran vuoksi.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Vapaapalokuntalaiset löysivät Rikuzentakatasta 200 vainajaa:

Lue myös:

    Uusimmat