Japanissa neuvo yli puolelle miljoonalle asukkaalle: Paetkaa rankkasadetta

Yli puolta miljoonaa japanilaista on neuvottu lähtemään turvaan rankkasateilta maan länsiosassa, kertovat maan viranomaiset.

Maan länsiosassa on viimeisen kolmen päivän aikana satanut yhteensä 117 senttiä vettä.   

Rankkasateista aiheutuneissa tulvissa on maan viranomaisten tietojen mukaan kuollut yksi henkilö. Lisäksi noin 10 000 kanaa hukkui joen tulvittua, kertovat paikalliset mediat.   

Sateiden odotetaan jatkuvan vielä tiistaina.   

Viime kuussa trooppinen myrsky Neoguri pyyhkäisi Fukushiman ydinvoimalan ohi merelle Japanin itärannikolla. Myrskyn aiheuttamien tulvien ja maanvyöryjen alle jäi useita satoja taloja.

Seitsemän ihmistä kuoli ja yli 60 loukkaantui taifuunin aiheuttamissa tuhoissa.  

Lue myös:

    Uusimmat