Japanissa kymmenen ihmistä on kuollut taifuunissa - Ydinvoimala säästyi

Japanin pääsaarella Honshulla riehuneessa taifuunissa on kuollut ainakin kymmenen ihmistä ja loukkaantunut satoja, kertovat japanilaismediat torstaina. Kuolleiden joukossa oli muun muassa 101-vuotias nainen. Ainakin viisi ihmistä oli kateissa.

Roke-taifuuni aiheutti tulvia ja maanvyörymiä saaren koillisosassa. Viranomaisten mukaan se ei kuitenkaan aiheuttanut vahinkoa Fukushiman ydinvoimalan vaurioituneelle reaktorille.

Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan taifuuni oli keskiviikkona loittonemassa Japanista. Sen odotettiin heikkenevän pyörremyrskyksi ennen perjantaita.

Sarja voimakkaita taifuuneja on viime aikoina koetellut Japania, joka vieläkin toipuu puolen vuoden takaisesta maanjäristyksestä ja tsunamista, joissa kuoli tai katosi 20000 ihmistä.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat