Japanin uusi pääministeri pitää hallitustaan uudistusmielisenä

Pääministeri Keizo Obuchin mukaan uuden hallituksen tärkeimpänä tehtävänä on maailman toiseksi merkittävimmän talouden saaminen jaloilleen. Obuchi näytti ovea kaikille entisen pääministerin Ryutaro Hashimoton hallituksen jäsenille.

Obuchin hallituksessa on kaksikymmentä jäsentä ja pääministeri on valinnut hallitukseensa useampia yksityisellä sektorilla kunnostautuneita jäseniä kuin mitä Hashimoton hallituksessa oli.
Hallituksen ainoa naisministeri on 37-vuotias Seiko Noda. Hän toimii Japanin posti- ja teleministerinä ja on nuorin poliitikko, joka on valittu ministeriksi Japanissa sotien jälkeen.

Japanin uudeksi valtiovarainministeriksi valittiin maan pääministerinäkin toiminut Kiichi Miyazawa. Alun perin vastentahtoisesti valtiovarainministeriksi suostunut Miyazawa näytti tänään omaksuvan uuden roolinsa varsin vaivattomasti. Hän korosti lehdistötilaisuudessa, että japanilaisten täytyy ymmärtää Japania koettelevan kriisin laajuus sekä toimet, joihin maan tulee ryhtyä vaikeuksien voittamiseksi.
Miyazawa aikoo valtiovarainministerinä keskittyä verojen alentamiseen ja työpaikkojen pelastamiseen sekä Japanin lainaongelmien selvittämiseen.

Uudessa hallituksessa on kaikkiaan kahdeksan jäsentä, jotka ovat hankkineet kannuksensa yksityisellä sektorilla. Hashimoton hallituksessa tällaisia ministereitä oli vain kolme. Arvostelijoiden mukaan ministerinpaikkojen jakoon on kuitenkin vaikuttanut pyrkimys säilyttää tasapaino liberaalidemokraattisen LDP-puolueen eri ryhmien välillä, ei niinkään asiantuntemus.

Lue myös:

    Uusimmat