Japanin työttömyys taas ennätyslukemissa

Japanin työttömyys jatkaa kasvuaan. Kesäkuussa työttömiä oli jo 4,3 prosenttia, mikä on jälleen uusi ennätys.

Työttömyysluvut olivat kylmä suihku tänään täysipäiväisen työnsä aloittavalle uudelle pääministerille Keizo Obuchille. Toukokuussa työttömiä oli 4,1 prosenttia. Japanin työttömyys on kasvanut tasaisesti viime vuodesta lähtien Aasian talouskriisin ja Japanin rahoitussektorin virheiden vanavedessä. Viranomaisten mukaan työttömyys lisääntyy kaikenikäisten naisten ja miesten keskuudessa. Työpaikat ovat lisäksi yhä useammin määräaikaisia.

Kulutuksen aleneminen ja liike-elämän luottamuksen puute ovat heikentäneet japanilaisten yritysten tuloksia. Suuntaus on pakottanut ne aiempaa aggressiivisempiin uudelleenrakennusyrityksiin, ekonomistit sanovat.

Japanin hallitus julkisti tiedot maan työllisyystilanteesta tänään.


Lue myös:

    Uusimmat