Japanin rankkasateet vaatineet jo yli 20 uhria

Ainakin 23 ihmistä on kuollut ja 14 kateissa Japania piiskanneiden voimakkaiden rankkasateiden jäljiltä.

Japanin länsiosissa on satanut yli 60 senttimetriä vettä, mikä on aiheuttanut mutavyöryjä ja tulvia. Rankkasateet alkoivat maanantaina ja meteorologian laitoksen mukaan sateet ovat nyt matkalla Japanin itäosiin.

Pahiten sateista on kärsinyt Hiroshiman kaupunki, jossa 19 ihmistä kuoli ja vammaisten hoitokoti hautautui mutavyöryn alle. Koben satamakaupungissa on jouduttu evakuoimaan 14 000 ihmistä tulvien vuoksi.

Rankkasateita myös Kiinassa

Myös Kiinassa on saatu viime viikon ajan rankkoja sateita. Wuhanin kaupungissa Keski-Kiinassa vettä on viikon aikana tullut yli 40 senttimetriä ja tuhannet ihmiset pumppaavat vettä kaduilta ympäri vuorokauden.

Eilen illalla rankkasateet hellittivät hieman, mutta sääennusteiden mukaan uusia sateita on odotettavissa lähipäivinä. Viime kesänä Kiinassa koettiin pahimmat rankkasateet kymmeniin vuosiin, ja Jangtse-joen suurtulvissa menehtyi 4 000 ihmistä. Tänä vuonna tulvavaroituksiin on suhtauduttu vakavasti, mutta varotoimista huolimatta 27 ihmistä on kuollut tulvissa alkuvuoden aikana.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat