Japanin pääministeri: Talousuudistuksia tulossa

Japanin uusi pääministeri Junichiro Koizumi aikoo toteuttaa laajoja rakenteellisia uudistuksia, jotta maan talous saataisiin kuntoon. Viime kuussa pääministeriksi valittu Koizumi esitteli näkemyksiään ensimmäisessä maan parlamentille pitämässään linjapuheessaan tänään.

Koizumi kertoi suunnitelmistaan, joiden myötä Japanin valtavaa ulkomaanvelkaa on määrä kyetä lähivuosina lyhentämään. Pääministeri ilmoitti haluavansa vähentää sääntelyä kilpailun edistämiseksi sekä kohentaa pankkien kannattavuutta. Uuden pääministerin suunnitelmiin kuuluu myös Japanin postin säästöpankin yksityistäminen vuoteen 2003 mennessä.

Edellisen pääministerin Yoshiro Morin lyhyeksi jäänyt kausi oli skandaalien tahraama ja vähensi entisestään japanilaisten uskoa poliittiseen päätöksentekoon. Kansan luottamuksen palauttamiseksi Koizumi ehdotti muun muassa perustuslain muutosta, jonka myötä pääministeri valittaisiin tulevaisuudessa suorilla kansanvaaleilla.

Pääministeri mainitsi puheessaan myös naisten aseman vahvistamisen työmarkkinoilla. Tämän suhteen hän on itse jo näyttänyt hyvää esimerkkiä nimittämällä ennätykselliset viisi naista hallitukseensa.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat