Japanin onnettomuusvoimalan reaktorit suljetaan

Neljä työntekijää kuoli ja useita loukkaantui alkuviikolla, kun polttavaa höyryä pääsi vuotamaan Mihaman ydinvoimalan yhdestä reaktorista. Viranomaiset vaativat kaikkien reaktorien tarkastusta.

Japanin onnettomuusydinvoimalan kaikki reaktorit suljetaan tarkastuksia varten, kertoi voimalasta vastaava energiayhtiö.

Neljä ydinvoimalan työntekijää kuoli ja useita loukkaantui maanantaina, kun polttavaa höyryä pääsi vuotamaan Mihaman ydinvoimalan yhdestä reaktorista. Viranomaiset ovat vaatineet kaikkien reaktorien tarkastusta.

Onnettomuusreaktorin lisäksi kaksi muuta reaktoria on jo suljettu. Loppujen kahdeksan reaktorin sulkeminen aloitetaan tänään, kertoo ydinvoimalasta vastaava Kansai-energiayhtiö.

Kolmasosa Japanin energiasta tuotetaan ydinvoimalla.

Japanilaiset epäilevät ydinvoimaa

Maanantaisen onnettomuuden uskotaan lisäävän japanilaisten ydinvoimaa kohtaan tuntemaa epäluuloa. Japanin ydinvoimateollisuutta on viime vuosina ravistellut onnettomuuksien ja skandaalien sarja. Tokyo Electric Power -yhtiö myönsi vuonna 2002, että se oli systemaattisesti peitellyt yhtiön ydinreaktoreista tarkastuksissa löytyneitä vikoja.

Edellinen ihmishenkiä vaatinut ydinonnettomuus sattui Japanissa vuonna 1999, jolloin Tokaimuran uraania käsittelevässä laitoksessa kuoli kaksi ihmistä. Työntekijät aiheuttivat vaarallisen reaktion siirtämällä uraaniliuosta teräsämpäreillä saostussäiliöön. Lisäksi 600 ihmistä altistui radioaktiiviselle säteilylle.

Ydinvoimalla tuotetaan hieman yli neljännes Japanin tarvitsemasta energiasta. Useissa kaupungeissa kansalaiset ovat äänestäneet uusien ydinvoimaloiden rakentamista vastaan. Tänään on kulunut 59 vuotta siitä, kun Nagasakiin pudotettiin atomipommi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat