Japanin onnettomuusalueen säteily normalisoituu

Elämä japanilaisessa Tokaimuran pikkukaupungissa on alkanut palata ulkoisesti normaaleihin uomiin kaksi päivää maan vakavimman ydinturman jälkeen. Koulut, kaupat ja virastot avasivat tänään ovensa ja kaupungin asukkaat lakaisivat katukäytäviä. Myös aivan onnettomuuslaitoksen välittömässä läheisyydessä asuvat kaupunkilaiset pääsivät tänään palaamaan koteihinsa. Tehdas, jossa vakava onnettomuus sattui torstaina, on yhä eristettynä tutkimuksia varten.

Viranomaisten mukaan vesijohtovesi on Tokaimurassa juomakelpoista. Sen sijaan ihmisiä on kielletty käyttämästä alueen kaivovettä, koska tutkimuksen veden mahdollisesta saastumisesta ovat vielä kesken. Alueella viljellyissä vihanneksissa ei ole havaittu säteilyä, mutta asukkaat kyselevät edelleen huolissaan, onko tämän syksyn vihannessato menetetty. Ensimmäisen säikähdyksen jälkeen japanilaiset ovat ryhtyneet ensitä kärkevämmin arvostelemaan maan ydinteollisuuden turvajärjestelyjä. Hallitus onkin myöntänyt, että se reagoi aivan liian hitaasti vakavaan onnettomuuteen.

Pääministeri Obuchi: Pöyristyttävää

Japanin pääministeri Keizo Obuchi on arvostellut onnettomuustehtaan johtoa turvallisuusmääräysten laiminlyömisestä. -Meidän on pakko todeta, että johdon toiminta on ollut huolimatonta. Näyttää siltä, että työntekijät eivät olleet päteviä eivätkä he tunteneet riittävässä määrin turvallisuusmääräyksiä, pääministeri sanoi. -Hätätapausten varalle ei näytä olleen minkäänlaisia varajärjestelmiä, mikä on mielestäni pöyristyttävää.

Torstaina sattuneessa turmassa pahiten säteilylle altistuneet kolme tehtaan työntekijää ovat edelleen kriittisessä tilassa. Kaiken kaikkiaan viitisenkymmentä ihmistä altistui säteilylle, kun käsiteltävässä uraanierässä pääsi käyntiin hallitsematon ydinreaktio.

Tokaimuran ydinlaitos, Japani

Onnettomuus sattui torstaina noin puoli viideltä aamulla Suomen aikaa laitoksessa, joka sijaitsee 140 kilometriä Tokiosta koilliseen. Laitos rikastaa uraania käytettäväksi muun muassa ydinvoimaloissa. Hallitsematon reaktio käynnistyi, kun laitoksen työntekijä lastasi uraanisäiliöön 16 kiloa uraania normaalin kahden kilon sijasta. Laitoksen lähiseudulla asuu noin 300 000 ihmistä.

Yhdysvallat ja Venäjä ovat tarjonneet Japanille asiantuntija-apua onnettomuuden vuoksi. Japani ei vielä toistaiseksi ole pyytänyt ulkopuolista apua.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Anu Kuistiala raportoi onnettomuuden pelastustöistä. Haastateltavana Keijo Valtonen Säteilyturvakeskuksesta. (01:50)

Lue myös:

    Uusimmat