Japanin edustaja Kambodzhaan

Japani on lähettänyt erikoislähettilään Kambodzhaan tyynnyttämään maan vaikeaa poliittista tilannetta. Lähettilään on tarkoitus saada Kambodzhan pääministerit sopimaan maata rasittavat erimielisyydet. Pääministerien välejä ova kiristäneet viime aikoina etenkin maan entisen hirmuhallitsijan Pol Potin kohtalo.

Kambodzhaa on vuoden 1993 vaalien jälkeen johtanut jatkuvasti keskenään kiistelevä koalitiohallitus. Etenkin kahden pääministerin välit ovat kiristyneet huomattavasti maan entisen hirmuhallitsijan Pol Potin paon ja väitetyn vangitsemisen jälkeen.

-Tehtäväni on hoputtaa kahta pääministeriä, prinssi Norodom Ranariddhia ja Hun Senia, sopimaan erimielisyytensä, jotta Kambodzha ei joutuisi uudelleen sisällissotaan, totesi Japanin hallituksen edustaja.

Johtavien teollisuusmaiden sekä Venäjän johtajat ilmaisivat Denverin kokouksessa huolestumisensa Kambodzhan tilanteesta. Maat päättivät lähettää ranskalaisen ja japanilaisen lähettilään Kambodzhaan tarkkailemaan maassa vallitsevaa epävakaata poliittista tilannetta.

Kiistan toinen osapuoli, ensimmäinen pääministeri Ranariddh ilmoitti eilen vastustavansa Yhdysvaltain pyrkimyksiä tuoda Pol Pot kansainvälisen tuomioistuimen eteen. Ranariddhin mukaan Yhdysvallat sekaantuisi toimillaan Kambodzhan sisäisiin asioihin.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat