Japanin 3G aloittaa vihdoin maanantaina

Japanilainen NTT DoCoMo käynnistää maanantaina maailman ensimmäisen kaupallisen kolmannen sukupolven matkapuhelinverkon toiminnan.

Maailman ensimmäisen kaupallisen kolmannen sukupolven (3G) matkapuhelinverkon on määrä aloittaa toimintansa maanantaina Japanissa. Japanilainen NTT DoCoMo tuo vihdoin 3G-palvelunsa kansalaisten ulottuville neljän kuukauden lykkäyksen jälkeen.

Viivytykset ovat olleet ominaisia koko 3G-hankkeelle. Pieniä koeverkkoja on ollut olemassa, mutta ohjelmistovaikeudet ja 3G-puhelimien puuttuminen ovat estäneet kaupallisten verkkojen käynnistymisen aiotussa aikataulussa sekä Japanissa että Euroopassa.

Maanantaina NTT DoCoMo esittelee verkkonsa ohella 3G-puhelimensa, joiden valmistajat ovat NEC ja Panasonic-tuotenimistä tunnettu Matsushita.

Kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen liikkeellelähdön odotetaan sujuvan edelleen hitaasti. Verkko toimii aluksi vain rajoitetuilla alueilla, eikä palveluja ole kovin paljoa tarjolla.

-3G-verkkoja ei saada Japanissakaan kattaviksi kovin nopeasti, suomalaisen Arcus Softwaren toimitusjohtaja Akif Ali arvioi.

Japanilaiset ovat vasta parin viime vuoden aikana innostuneet DoCoMon toisen sukupolven i-mode -palvelusta, joka on tuonut internetin yli 30 miljoonaan kännykkään.

Alin mukaan rinnakkaisia verkkoja tarvitaan edelleen. Samalla laitevalmistajille sanellaan tylyt ehdot. Pelkät 3G-kännykät tuskin yleistyvät kovin nopeasti, vaan käyttäjät tarvitsevat laitteita, jotka toimivat sekä 2G- että 3G-verkoissa. Myös Japanissa monet valmistajat keskittyvät edelleen välikauden 2,5G-puhelimien kehittelyyn.

Mobiilikaraokea ja kuvaviestejä

3G:n on määrä mahdollistaa mm. videokonferenssit liikkeellä olevien ihmisten kesken. Viihteestä japanilainen esimerkki on mobiilikaraoke ja kännykän ottamat still-kuvat ovat jo tulleet tekstiviestien rinnalle henkilökohtaisessa viestinnässä.

Arcus Softwaren kolmiulotteiset kartat ovat esimerkki tuotteista, joille jopa 40 kertaa toisen sukupolven puhelimia nopeammat kolmannen sukupolven laitteet tarjoavat mahdollisuuden yleistyä. Yhtiö esitteli Helsingin juhlaviikoilla äskettäin kolmiulotteisen kartan Helsingin keskustasta ja kolmiulotteinen Tokion kartta julkaistiin japanilaisille asiakkaille runsas viikko sitten päättyneillä World PC Forum -messuilla Tokiossa.

-3G on Japanissa pitemmällä kuin missään muualla, Ali perusteli hakeutumista Japanin markkinoille.

Yhtiö neuvottelee parhaillaan japanilaisten yhteistyökumppanien kanssa, ja tuote on tarkoitus saada markkinoille ensi vuonna. Jo i-mode on totuttanut japanilaiset mobiiliin Internetiin, ja kaksiulotteisia karttapalveluja on tarjolla kaikilla operaattoreilla.

Kartat ovat Japanissa olennaisia apuvälineitä, sillä japanilaiset itsekään eivät hallitse muuhun maailmaan verrattuna poikkeavaa tapaa nimetä katuja. Kolmiulotteisten karttojen tarkoitus on auttaa suunnistuksessa tuomalla käyttäjän silmiin oikean katunäkymän. Palvelun ominta aluetta ovat 3G-kännykät.

Japanin etumatka voi kuihtua

I-modenmukanaan tuoma palvelujen runsaus on japanilaisen operaattorivetoisen systeemin vahvuus. Vahvuuden siirtäminen kolmannen sukupolven järjestelmiin on nyt haaste, joka saattaa nostaa Japanin Euroopan ohi langattomassa viestinnässä.

Uutistoimisto Reutersin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan japanilaisten etumatka on selvä, mutta saattaa kuihtua, kun 3G pääsee alkuun muualla. Suomessa ja muualla Euroopassa 3G:n on määrä alkaa ensi vuonna, mutta operaattoreiden talousvaikeudet ja epäluulo koko alaa kohtaan on hidastanut vauhtia.

Maailman suurin matkapuhelinoperaattori, brittiläinen Vodafone hankkii jo japanilaisia palveluoppeja J-Phone-omistuksensa kautta, joten japanilaisten maailmanvalloitus saattaa tyssätä kotisaarille. Japanilaiset kännykkävalmistajat ovat maailmanmarkkinoilla myös kaukana Nokian ja Motorolan takana, joten japanilaisilla valmistajilla jää etumatkaa kurottavaksi Sonyn ja Ericssonin maanantaina aloittavasta yhteisyrityksestä huolimatta.

(MTV3-STT)

(kuvateksti:) Suomalaisen Arcus Softwaren kehittämä kolmiulotteinen Tokion kartta on esimerkki tuotteesta, joka tähtää japanilaisiin 3G-kännyköihin. 16:23

Lue myös:

    Uusimmat