Mainos

Japanilaiset suhtautuvat Kiinaan viileästi

Kiinan ja Japanin suhteita on rasittanut muun muassa Japanin johdon haluttomuus tunnustaa maan toisessa maailmansodassa ja sitä ennen tekemiä sotarikoksia.

Japanilaiset suhtautuvat Kiinaan viileämmin kuin koskaan vuoden 1978 jälkeen, jolloin valtio alkoi mitata kansalaistensa asenteita Kiinaan.

Tuoreen mielipidetiedustelun mukaan vain noin 32 prosenttia vastanneista suhtautui Kiinaan ystävällisesti. Viimevuotiseen kyselyyn verrattuna laskua oli yli viisi prosenttia.

Ennätysmäärä vastaajia, peräti 71 prosenttia, ei pidä Japanin ja Kiinan nykysuhteita hyvinä. Viime vuonna vastaavaan väittämään yhtyi 61 prosenttia vastaajista.

Kyselyyn vastasi yli 1500 japanilaista. Kiinan ja Japanin suhteita on rasittanut muun muassa Japanin johdon haluttomuus tunnustaa maan toisessa maailmansodassa ja sitä ennen tekemiä sotarikoksia. Lisäksi maat kiistelevät Kiinanmeren kaasuesiintymistä.

Viimeksi kiinalaiset nosti takajaloilleen Japanin ulkoministeri Taro Ason lausunto, jossa hän kertoi Kiinasta tulleen huomattavan uhkatekijän.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.