Japanilaiset innostuivat törsäämään – talous kasvoi reilusti

Japanin talous kasvoi 1,6 prosenttia viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, kertovat tuoreet tilastot.  

Kasvu oli hieman ennustettua nopeampaa. Viimeksi talouskasvu on ollut Japanissa näin merkittävää vuonna 2011.  

Nousulukemia vauhditti kansalaisten vilkastunut kuluttaminen. Ihmiset käyttivät tammi-maaliskuussa paljon rahaa esimerkiksi autoihin, kodinkoneisiin ja elektroniikkaan ennen kuin kulutusveroa korotettiin huhtikuussa viidestä kahdeksaan prosenttiin.  

Lue myös:

    Uusimmat