Japaniin syntyy maailman kolmanneksi suurin pankki

Japanilaiset Asahi, Sanwa ja Tokai-pankit ilmoittivat tänään liittyvänsä yhteen. Fuusiosta syntyy Japanin toiseksi suurin ja maailman kolmanneksi suurin pankki. Uusi yhtiö aloittaa toimintansa ensi vuoden huhtikuussa. Tuolloin osapuolten tarkoitus on perustaa yhteinen holding-yhtiö, johon ne keskittävät suurimman osan toiminnoistaan. Pankit päättävät holding-yhtiön

nimen myöhemmin.

Uuden yhtiön omaisuuden arvo tulee olemaan yli 6000 miljardia markkaa. Pankit ovat laskeneet, että yhdistyminen tuo mukanaan vuosittain jopa 50 miljardin jenin eli yli 1,5 miljardin markan säästöt, kun päällekkäisiä toimintoja karsitaan tietoteknologiassa. Kaikki kolme työllistävät nyt yhteensä 37400 ihmistä ja niillä on tuhat paikalliskonttoria.

Japanissa pankkifuusiot ovat yleistyneet, sillä maan pankkitoimiala ei ole päässyt kunnolla toipumaan miljardien dollarien suuruisista ongelmaluotoista, jotka syntyivät viime vuosikymmenen vaihteessa. Japanin suurin pankki on Mizuho Financial Group, joka syntyy, kun Dai-Ichi Kangyo Bank, Fuji Bank ja Industrial Bank of Japan yhdistävät voimansa. Viime viikon torstaina saksalaiset Deutsche Bank ja Dresdner Bank yhdistyivät maailman suurimmaksi pankiksi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat