Japani vetäytyy Irakista

Japanilaiset sotilaat ovat osallistuneet Irakissa humanitaarisiin tehtäviin. Yhtään japanilaista ei ole kaatunut tai haavoittunut.

Japani vetäytyy Irakista, vahvistaa pääministeri Junichiro Koizumi. Japanilla on ollut Etelä-Irakissa 550 sotilasta. Nämä eivät kuitenkaan ole osallistuneet taisteluihin vaan ovat keskittyneet lähinnä jälleenrakennus- ja humanitaarisiin tehtäviin britti- ja australialaisjoukkojen suojeluksessa.

- Päätin vetäytymisestä, koska humanitaarinen tehtävä on mielestäni saavuttanut edistystä alueella, Koizumi sanoi lehdistötilaisuudessa tänään.

Koizumi korosti, että hänen mielestään joukkojen lähettäminen Irakiin pari vuotta sitten oli oikea ratkaisu. Japanin siirto sai kiitoksia Yhdysvalloilta, mutta kotimaassa Koizumia arvosteltiin kiivaasti, ja häntä syytettiin jopa maan pasifistisen perustuslain rikkomisesta.

Koizumi ei tarkentanut, koska japanilaiset kutsutaan kotiin. Tiedotusvälineiden mukaan sotilaat alkavat poistua vielä tämän kuun aikana.

Jälleenrakentamista tuetaan jatkossakin

Japani aikoo jatkossakin tukea Irakin jälleenrakentamista esimerkiksi laajentamalla ilmakuljetusohjelmaansa, Koizumi kertoi. Japanilaiskoneet ovat kuljettaneet mm. YK:n henkilökuntaa, avustustarvikkeita ja monikansallisen liittouman sotilaita.

Japanilaiset kansalaisjärjestöt katsoivat, että avustustoimien jatkaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta irakilaiset huomaavat, että Japani voi toimia myös ilman Washingtonin käskytystä.

- Meidän on saatava perille viesti, ettemme aio hylätä heitä ja että lähetimme sotilaatkin humanitaarisista, emme poliittisista syistä, sanoi Aasian lääkärien yhteistyöjärjestön Amdan johtaja Shigeru Suganami sanomalehti Asahi Shimbunille.

Järjestöväen keskuudesta kuultiin myös kriittisiä kommentteja, joiden mukaan järkevintä olisi ollut sotilasosaston sijaan lähettää heti matkaan väkeä auttamaan Irakin hallinnon uudelleenpystyttämisessä. Se olisi hyödyttänyt siviiliväestöä eniten.

Ainutlaatuinen sotilasoperaatio

Japanin hallitus teki kiistellyn päätöksen joukkojen lähettämisestä Irakiin joulukuussa 2003, ja ensimmäinen osasto lähti matkaan seuraavan vuoden helmikuussa. Sotilaat keskittyivät lähinnä humanitaarisiin ja jälleenrakennustehtäviin britti- ja australialaisjoukkojen suojeluksessa.

Japanilaissotilaita vastaan on tehty satunnaisia kranaatti-iskuja, mutta yhtään sen sotilasta ei ole kaatunut tai haavoittunut Irakissa. Kapinalliset ovat kuitenkin surmanneet kuusi muuta Japanin kansalaista, heidän joukossaan kaksi diplomaattia. Japanilaisia on joutunut lisäksi panttivangeiksi.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten toisen maailmansodan, kun Japani lähetti sotilaitaan sota-alueelle.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat