Japani: Tuhannet muistavat pääministeriä

Tuhannet ihmiset kokoontuivat tänään Tokioon jättämään jäähyväisiä Japanin entiselle pääministerille Keizo Obuchille.

Obuchi

Muistotilaisuuteen otti osaa kymmeniä valtionpäämiehiä ja hallitusten edustajia. Noin 6000 kutsuvieraan joukossa olivat mm. Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton, Etelä-Korean presidentti Kim Dae Jung ja Indonesian presidentti Abdurrahman Wahid.

Japanilaiset muistivat entistä pääministeriään iltapäivällä paikallista aikaa järjestetyllä minuutin hiljaisuudella. Japanin uusi pääministeri Yoshiro Mori ylisti Obuchia sanoen, ettei tämä säästellyt ponnistelujaan yrittäessään elvyttää maan taloutta.

-Hän kuoli saamatta nähdä oman työnsä hedelmiä, Mori totesi. Muistotilaisuuden aluksi Obuchin poika ja puoliso kantoivat hänen tuhkauurnansa Tokioon urheiluhalliin, jossa tuhannet vieraat odottivat. Hallissa myös näytettiin suurella videokankaalla huippukohtia Obuchin elämästä: kouluajoista aina ensimmäiseen vaalivoittoon 26-vuotiaana ja lopulta puheeseen, jossa Obuchi esitti toiveita japanilaisella Okinawan saarella ensi kuussa pidettävästä G8-ryhmän huippukokouksesta.

Obuchi kuoli 14. toukokuuta kuusi viikkoa sen jälkeen, kun hän oli saanut aivoinfarktin. Monien mielestä huhtikuinen aivoinfarkti johtui pääministerin valtavasta työtaakasta: maata koettelivat talousvaikeudet, tulivuorenpurkaukset ja hallituskoalition rakoilu.

Obuchi oli kuollessaan 62-vuotias. Muistotilaisuuden liepeillä Tokiossa käytiin tänään vilkasta diplomatiaa. Pääministeri Mori keskusteli Clintonin kanssa puolen tunnin ajan kahdenvälisistä suhteista sekä tulevasta Koreoiden välisestä huippukokouksesta.

Clintonin mukaan Yhdysvaltain ja Japanin välisissä suhteissa on vielä joitakin ongelmia, mutta niistä neuvotellaan sopivammassa yhteydessä, kertoi Japanin ulkoministeriön edustaja.

Mori tapasi myös useita muita huippukokoukseen saapuneita johtajia, mm. Etelä-Korean ja Indonesian presidentit sekä Filiippiinien presidentin Joseph Estradan ja Australian pääministerin John Howardin.
(STT-AFP-Reuters-AP)

Lue myös:

    Uusimmat