Japani pyrkii ensi vuonna nollakasvuun

Japanin hallitus odottaa maan talouskasvun jäävän nollatasolle maaliskuussa 2003 päättyvän seuraavan tilivuoden aikana.

Meneillään olevan tilivuoden aikana Japanin bruttokansantuote supistuu prosentin, hallitus arvioi tänään julkistetussa ennusteessaan.

-Vakavan tilanteen odotetaan jatkuvan, pääministeri Junichiro Koizumi luonnehtii.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Japanin hallitus on uuden tilivuoden alla asettanut kasvutavoitteen nollatasolle. Japanin talous painui syyskuussa virallisilla mittareilla mitaten taantumaan jo kolmatta kertaa vuosikymmenen aikana.

Katsauksessaan Japanin hallitus arvioi, että myös maailmanlaajuisen taantuman mahdollisuus on Yhdysvaltoihin tehtyjen terrori-iskujen jälkeen kasvanut, mikä heikentää entisestään Japanin omia näkymiä. Jos Yhdysvaltain talous elpyy toivotulla tavalla, hallitus odottaa myös Japanin talouden piristyvän seuraavan tilivuoden loppua kohti.

Japanin keskuspankki ilmoitti löysäävänsä rahapolitiikkaansa heiveröisen talouden tukemiseksi.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat