Japani haluaa kehittää koululaisten isänmaallisuutta

Japanin hallituksen antamassa lakiesityksessä ehdotetaan, että koulujen tulisi pyrkiä opettamaan lapsille kotiseudun ja isänmaan rakkautta.

Japanin hallitus on antanut lakiesityksen, jonka mukaan rakkaus isänmaata kohtaan asetetaan koulujen kasvatustavoitteeksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Japanissa ollaan muuttamassa vuoden 1947 peruslakia koulutuksesta.

Japanin vanhoilliset piirit ovat pitkään suhtautuneet karsaasti amerikkalaisten johdolla laadittuun vuoden 1947 lakiin. Toisen maailmansodan häviäjävaltioihin kuulunut Japani oli amerikkalaisten miehittämä vuoteen 1951.

Uuden lakiesityksen mukaan kasvatuspolitiikan tavoitteena on kasvattaa oppilaita kunnioittamaan perinteitä ja kulttuuria ja kehittää lasten isänmaan ja kotiseudun rakkautta. Samalla tavoitteena on kunnioittava suhtautuminen muihin kansakuntiin.

(MTV3-Reuters-STT)

Lue myös:

    Uusimmat