Jantonin tulos koheni hieman

Jantonin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 68,0 miljoona markkaa (vuotta aiemmin 65,9 miljoonaa). Kasvua edellisvuoteen oli 3,2 prosenttia. Jantonin voitto alkuvuonna oli 7,7 miljoonaa markkaa (7,2 miljoonaa), jossa oli kasvua 6,9 prosenttia.

Janton kertoo osavuosikatsauksessaan, että sen kehitys mainosmarkkinoilla on ollut parempi kuin printtimedialla yleensä. Myös radiotoiminta (Sävelradio) on jatkanut kasvuaan. Paikallis-TV-Tamperelaisen iikevaihto ei ole ensimmäisen kolmen kuukauden osalta tavoitteissa ja tulos oli negatiivinen johtuen markkinoinnin panostuksista ja yhtiön haltuunottoon liittyvistä kustannuksista. Lisäksi paperin hinnannousu on vaikuttanut kustannuksia lisäävästi koko toimialaan, myös Jantoniin, yhtiö kertoo.

Jantonin lehtien kustannustoiminta on kasvanut 2,1 prosenttia edellisestä vuodesta ja vahva osuus kaupunkilehtitoiminnassa on ollut selvä tukijalka mediamarkkinoilla, kun alalla muuten on ollut alkuvuonna taantumaa. Myös Uutislehti 100 on kasvattanut liikevaihtoaan (+5,7 prosenttia) edellisvuoteen nähden, mikä on positiivista kovassa kilpailutilanteessa varsinkin, kun mainosrahoitteisten lehtien mediamainonnan volyymi on laskenut alalla kuusi prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta, Janton kertoo.

Janton kertoo loppuvuoden näkymiensä olevan vakaat. Janton-konserni kertoo pärjäävänsä tänäkin vuonna media-alan keskiarvoa paremmin.

Janton Oyj on Helsingin arvopaperipörssin päälistalla noteerattu viestintäkonserni, johon kuuluvat mm. Suomen Suoramainonta Oy, City-lehti, Uutislehti 100, Länsi-Uusimaa, TV-Tampere sekä kaupunkilehdet Alueuutiset, Turkulainen ja Tamperelainen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat