Jännittävää kahvia? Kansainväliset ketjut hyödyntävät talouskriisiä

Kansainväliset ketjut hyödyntävät Suomen valloituksessaan amerikkalaisia mielikuvia ja talouskriisiä.

Starbucks-kahvilaketju avasi viime vuonna ensimmäiset kahvilansa Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Tämän vuoden marraskuussa avautui kahvila Helsingin keskustaan. Joulukuussa Suomeen rantautui hampurilaisketju Burger King.

– Toimitilamarkkinoilla on tyhjäkäyntiä, joten tilaa saa helpommin ja edullisemmin kuin huippusuhdanteessa.  Tutkimusten mukaan ihmiset myös hakevat tällaisina aikoina pientä arjen luksusta kuten pikaruokaa ja erikoiskahveja, Aalto-yliopiston markkinoinnin professori Jaakko Aspara sanoo.

Ainakin ensimmäisten viikkojen perusteella ketjut herättivät kuluttajien kiinnostuksen, vaikka erikoiskahveista ja pikaruuasta ei ole ollut Suomessa pulaa.

Aspara kertoo, kuinka Yhdysvalloissa Starbucks valtasi aiemmin kaupunkeja kortteli korttelilta ajaen joitain perinteisiä kahviloita lopettamaan toimintansa. Sittemmin se on supistanut kahvilaverkostoaan.

 – En näe, että tällaista tapahtuisi ihan heti Suomessa. Mutta varmasti paikalliset kahvilat miettivät, miten pitäisi kehittyä, jotta pärjäisi kilpailussa.

"Aitoa ja harvinaista"

Mikä saa ihmisen jonottamaan juuri Starbucksin kahvia tai Burger Kingin hampurilaisia?

Jaakko Asparan mukaan yhteistä näille yhtiöille on se, että ne rakentavat mielikuvaa aidosta amerikkalaisesta ja meille suomalaisille harvinaisesta paikasta.

– Eurooppalaisille sitä tarjotaan innostavana ja jännittävänä amerikkalaisena konseptina.

Aspara toteaa, että kansainväliset ketjut ovat vahvistaneet suosiotaan matkailun lisääntyessä.

– Ihmiset törmäävät ketjuihin maailmalla ja haluavat päästä kokeilemaan niitä vihdoin, kun ne tulevat tänne pohjolan perukoille.

Hampurilaisen outo lumo

Suomalaiset ovat altistuneet Starbucksin mainonnalle televisiosarjojen ja elokuvien tuotesijoittelun sekä viihdemaailman kautta. Burger King puolestaan yrittää olla aikuismaisempi kokemus kuin Suomessa arkipäiväistynyt McDonalds.

– Pitkään Suomessa ollut McDonalds on brändätty perheravintolaksi, eikä se peruskuluttajasta enää tunnu paljonkaan jännemmältä tai amerikkalaisemmalta kuin Hesburger.

Vanhempi sukupolvi tosin voi muistaa, kuinka Burger King toimi Helsingissä jo 1980-luvulla.

Suomen ohella Burger King on tehnyt paluun myös esimerkiksi Ranskaan.  Ranskalaisten into massatuotettuihin hampurilaisiin on sekoittanut ainakin joidenkin analyytikkojen mielen, jotka ovat puhuneet jopa "oudosta kultista".

Lue myös:

    Uusimmat