Janne Kataja otti 9-vuotiaana idoliinsa yhteyttä uskaliaalla tavalla – ällistytti opettajankin koulussa

TTK-yleisöön saapunut Janne Kataja kertoo kuulumisiaan 13:16
Videolla: TTK-yleisöön saapunut Janne Kataja kertoo kuulumisiaan

Janne Kataja kannustaa erityisesti Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa tanssitaipaleellaan olevia Niina Lahtista ja Arja Korisevaa. Omassa elämässään Katajalla on käynnissä hyvin poikkeuksellinen vuosi.

Juontaja-yrittäjä Janne Kataja  oli ensimmäisten joukossa, jotka pääsivät sunnuntaina 8. syyskuuta todistamaan Tanssii Tähtien Kanssa  -ohjelman uusien tähtiparien debyytit tanssiparketilla, kun syksyn suorat lähetykset pärähtivät käyntiin. 

Kataja kertoi MTV Uutisille ennen TTK:n suoraa lähetystä saapuneensa paikalle kannustamaan hyvää ystäväänsä ja lastensa kummitätiä Niina Lahtista, joka tanssii tähtiopettajansa Sami Heleniuksen  parina. 

Lahtisen kanssa Kataja oli hieman spekuloinut, kuinka ensimmäiset viikot olivat tanssiharjoitusten osalta sujuneet. Katajan mukaan Lahtinen oli kehunut TTK-porukan yhteishenkeä ja kertonut treenipäivien olevan pitkiä sekä tehokkaita. 

– Hän on kertonut yrittävänsä suoriutua tästä niin, ettei aiheutuisi fyysisiä traumoja hänen kehoonsa. Hän on jättänyt kuulemma pahimmat hypyt ja loikat nuoremmille. Mutta tiedän, että Niinalla on niin huikea lavakarisma, että eihän hänen tarvitse kuin kävellä siihen lattialle, niin jengi on sulaa vahaa, Kataja arvioi. 

Kataja on itsekin saanut kutsun TTK-parketille moneen kertaan. Mukaan hän ei ole toistaiseksi tohtinut lähteä, sillä tunnetusti mikäli haasteen ottaa vastaan, se vaatii myös paljon aikaa. 

– Jos jotain teen, haluaisin tehdä sen kunnolla. Ja tiedän, etten ole kuitenkaan niin hyvä, vaikka olin unohtanut sen, että olen pikkupoikana harrastanut muutaman vuoden kilpatanssia. En muistanut sitä, mutta äitini kertoi siitä. 

Kilpatanssin lisäksi Kataja on harrastanut myös tanhua – hänen äitinsä kertoman perusteella, sillä omat muistikuvat tapahtuneesta todella ovat hyvin hatarat. Tanhua harrastaessaan Kataja oli noin 3-6 -vuotias, kilpatanssia harrastaessaan puolestaan 5-7 -vuotias. 

– Olin silloin myös teatterissa, niin se on saattanut sotkeutua mun päässä, etten ole tajunnut niiden olevan kaksi eri asiaa. Muistan kyllä, kun muisti palailee pätkittäin, että on valssissa on semmoinen kuvio, että tehdään neliöä, Kataja pohtii ja onnistuneesti myös näyttää taitonsa haastattelun aikana. 

– Katos katso, pitäisikö ensi kaudella kuitenkin tulla, Kataja naureskelee muutaman tanssiaskeleen otettuaan. 

Idolina Arja

Lahtisen lisäksi Kataja kertoo kannustavansa erityisesti myös Arja Korisevaa, joka tanssii tähtiopettaja Valtteri Palinin  parina. Katajan mukaan Koriseva on hänen "erittäin suuri idolinsa" – ollut jo lapsuudesta saakka. 

Katajan ihailu Korisevaa kohtaan oli vahva jo hänen ollessaan ala-asteella. Kun koulussa piti tehdä musiikintunnilla esitelmä, valitsivat Katajan luokkatovereista useimmat aiheikseen esimerkiksi Guns N' Rosesin tai Michael Jacksonin. Kataja valitsi tehdä esitelmän Korisevasta. 

Aiheesta innostunut ja motivoitunut 9-vuotias Kataja halusi panostaa esitelmäänsä toden teolla. Kataja muistelee, että onnistui kaivamaan jostain Korisevan lankapuhelinnumeron, jonka kautta lähti tavoittelemaan jo tuolloin Suomessa valtaisaa suosiota nauttinutta, vuonna 1989 Tangokuningattareksi kruunattua laulajaa. 

– Soittelin sinne Toivakkaan, eikä hän tietysti vastannut puhelimeen tuntemattomille ihmisille, ja varmasti siihen aikaan, kun hän oli megasuosittu. 

– Mutta heillä oli sellainen systeemi, että jos joku soittaa lyhyesti, heti perään pitkästi ja sitten taas lyhyesti, ja vasta seuraavalla vastaa, niin se on tuttava. 

Korisevan salatusta systeemistä tietämättä nuori Kataja rohkaisi itsensä ja koitti soittaa Korisevalle. 

– Ensin soitin lyhyesti, minua rupesi jännittämään, ja laitoin puhelimen kiinni. Sitten keräsin rohkeutta, soitin pitkään, ei vastannut. Sitten ajattelin, että vielä kerran soitan, soitin lyhyesti, kun ajattelin, että tämä tuntuu ahdistelulta, mutta ajattelin, että kyllä nyt soitan. Sitten hän vastasi. 

Saadakseen puhelun tallennettua Kataja pyysi Korisevaa odottamaan hetken puhelimen toisessa päässä ja riensi kotonaan vanhempiensa makuuhuoneeseen, josta löytyi perheen toinen lankapuhelin. Sieltä löytyivät stereot, joiden avulla Kataja sai haastattelun Korisevan kanssa tallennettua. 

– Laitoin recin päälle, ja siihen mikrofoniliittimeen kytkin korvakuulokkeet, ja ne korvakuulokkeet näin sen puhelimen ympärille. Äänitin "väärinpäin", korvakuulokkeilla, luureilla pystyi myös äänittämään, kun laittoi ne siihen mikrofonin piuhaan, ja luurit painoin puhelimen ympärille. 

Tämän tehtyään Kataja juoksi toiseen huoneeseen, jossa sai haastattelun tehtyä Korisevan kanssa. Koulussa hänen esitelmänsä aiheesta oli, kun hän soitti C-kasetilta koko keskustelun luokalleen ja opettajalleen. 

– 45 minuuttia kun juttelin 9-vuotiaana Arja Korisevan kanssa. Ja kun se oli ohi, niin opettaja sanoi, että eikös toi ollut teidän äiti. Mutta todistettavasti se oli Arja Koriseva, hän muistaa tämän. Vein hänelle sitten seuraavaan konserttiin vihreitä kuulia, Kataja naurahtaa. 

Kataja ei muista enää, minkä arvosanan lopulta sai esitelmästään ja uumoilee, että opettajallekin selvisi lopulta, ettei Katajan äiti esittänyt Korisevaa. 

– Varmaan meidän mutsi on todistanut, ettei se ollut hän. Jos ei, niin nyt Anneli Koposelle terveisiä, se ei ollut minun äitini, se oli aito, oikea Arja Koriseva, Kataja myhäilee. 

Uuden elämän alku

Omassa elämässään Katajalla on tällä hetkellä paljon meneillään. 28. lokakuuta televisiossa MTV:lla saa jatkoa hänen ohjelmansa Kuokkavieras Kataja, jota on Katajan mukaan varsin ahkerasti viime aikoina tehty. 

Hän työstää paraikaa myös tulevaa kirjaansa Loppuunmyyty – Janne Kataja käsikirjoittaja-kirjailija Janne Sarjan kanssa. Tulevassa kirjassa tullaan pohtimaan Katajan mukaan muun muassa isyyttä – josta on tullut Katajalle jälleen eri tavalla ajankohtainen aihe, sillä loppukesästä hän kertoi Instagram-tilillään odottavansa perheenlisäystä. 

Katajalla on entisen puolisonsa kanssa kaksi tytärtä, jotka ovat syntyneet vuosina 2008 ja 2010. 

– Tässä on pitkä tauko ja välillä tapahtunut aika paljon asioita. Nythän on tullut tällaisia lastenvaunuja, jotka itse itseään hytkyttävät, ja niissä voi olla myös ylämäkiavuste. Silloin kun tytöt olivat pieniä, joutui ihan itse työntämään vaunut ylämäkeen. 

– Ja kaikkia muitakin tällaisia hienoja laitteita on kaiketi tulossa, valvontajärjestelmiä ja muuta, että (näkee) nukkuuko vauva. Kun diggaan kaikesta tekniikasta, niin sillä lailla olen innoissani. 

Tieto Katajan tulevasta pienokaisesta tuli yllätyksenä taannoin monille hänen elämäänsä ja edesottamuksiaan seuraaville. 

– Niin oli minullekin. Mutta iloinen yllätys, sehän on aina iloinen asia, kun on uutta elämää tiedossa. 

Sitä, kuka lapsen äiti on, Kataja ei ole toistaiseksi kertonut julkisuuteen. 

– Olen aina ollut kova puhumaan, vaikka en yksityiselämästäni niinkään hirveästi puhu, mutta tietenkin se on hieno ja tärkeä uutinen, ja tällaisen uutisen halusin kertoa, mutta se, kuinka paljon yksityiselämääni sitten muuten avaan, niin se on vielä vähän harkinnassa. 

"Yritä uudelleen ja rohkeasti"

Kataja on kertomansa mukaan viime aikoina aktivoitunut entisestään sosiaalisessa mediasa ja suorastaan innostunut siitä. 

– Minustahan on tullut someinfluensseri, minähän en ole aikaisemmin ollut kauhean aktiivinen, nyt teen liveä melkein joka päivä ja kaiken maailman somejuttuja. Niin huomaan, että varsinkin kun lörpöttelen kotona itsekseni, niin moni asia, mistä olen päättänyt, etten kommentoi, niin siellähän minä puhua lörpöttelen ne.

Kuvailunsa mukaan Katajalla on syntynyt someseuraajiinsa "vahva ystävyysside", vaikka hän ei tietenkään tunne heistä jokaista. Tykkääjien ja kommentoijien joukosta erottuvat yhä useammat tutut nimet ja nimimerkit, joiden kanssa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta on tullut Katajalle tärkeää. 

– On ollut myös aika alavireisiä päiviä johtuen konkurssista, niin olen saanut heistä voimaa ja toivottavasti sitten niillä omilla höpinöilläni voin kompensoida myös takaisin päin. 

Kataja ilmoitti huhtikuussa, että hänen tuotantoyhtiönsä Hihhihhii Oy jätti vapaaehtoisen konkurssihakemuksen. Yrityksessä Kataja on yksi kahdeksasta osakkaasta. 

Vaikeina aikoina Katajan oma jaksaminen on ollut myös koetuksella. 

– Rehellisyyden nimissä, kun ei ole pirteä päivä, kun se prosessi on pitkä ja tulee aina välillä huonoja uutisia vähän sillä tavalla oksennuksen lailla, niin kyllähän ne vetävät hartiat lysyyn ja mielen maahan. 

– Mutta olen ajatellut, että tässä maailmassa ainut millä pärjätään on se, että yrittänyttä ei laiteta, yritä uudelleen ja rohkeasti, ja suhtaudu tulevaisuuteen, huomiseen positiivisesti. 

Prosessiin liittyy myös sellaisia piirteitä, jotka vaikuttavat Katajan mukaan myös perheenjäseniin. Omalla mentaliteetillaan ja mielentilallaan hän haluaa ja uskoo voivansa vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuus on hänelle ja hänen perheelleen. 

– Totta kai, kun niihin liittyy talouskuvioiden uudelleen järjestelyjä, niihin liittyy tulevia nuukuuden vuosia paljonkin, on paljon sellaisia asioita, joista voisi mielestäni katkeroitua. Mutta olen ajatellut, että katkeroituminen on pahinta vain minulle ja läheisilleni. Sen sijaan, että katkeroituu, niin yrittää löytää sieltä ilon siemenen niinä päivinäkin, kun ei ole ihan niin hyvä flow. 

Kataja haluaa myös osoittaa kiitoksensa kaikille niille, jotka ovat tarjonneet auttavaa kättään tilanteessa, kun hän on sitä tarvinnut – niin tutut, kuin tuntemattomatkin. 

– Se on tosi iso apu. Ja paljon on tullut kyselyitä, että onko mitään keinoa, miten voi auttaa. Niin se on jo paljon, jos joku kysyy ja tietää, että ihmiset ymmärtävät, että tuo kaveri on kaikkensa tehnyt. 

– Ja eihän kukaan ammattiani vie, minullahan on kuitenkin uusia ohjelmia tulossa ja nyt minulla on Suomen Hupi Oy, toivottavasti pääsen tuottamaan vielä elokuviakin, kun tästä järjestäydyn. 

Tanssii Tähtien Kanssa alkaa sunnuntaina 1. syyskuuta esittelyjaksolla MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Ensimmäinen suora lähetys sunnuntaina 8. syyskuuta.

Kuokkavieras Kataja myöhemmin syksyllä MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat