Jänisruttoa esiintyy taas

Kesän ensimmäiset jänisruttotapaukset ovat varmistuneet Oulun seudulla. Jänisruttoon kuolleita jäniksiä on tähän mennessä varmistettu neljä. Tautitapauksia ihmisissä on diagnosoitu pari. Ruttoon kuolleet jänikset ovat löytyneet Haukiputaalta ja Oulaisista. Siikajoella todettiin yksi jänisruttotapaus jo kesäkuussa.

Tuoreista jänisruttotapauksista kaksi on Haukiputaalta ja yksi Oulaisista, kertoi aluelaboratorion johtaja Varpu Hirvelä-Koski Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitokselta Oulusta. Laitokselle tulee myös jatkuvasti ilmoituksia kuolleista jäniksistä. Mistään isommasta epidemiasta ei minun havaintojeni mukaan ole kyse, arvioi ylilääkäri Markku Koskela Oulun yliopistollisen sairaalan mikrobiologian laboratoriosta. Hänen mukaansa iso jänisruttoepidemia esiintyy kerran vuosikymmenessä.

janis_istuu


Jänisruttoa löydetään heinäkuun lopusta syyskuuhun saakka. Hirvelä-Koski kertoi, että viime vuonna Oulun seudulla ei diagnosoitu yhtään jänisruttotapausta. Nyt hänen mukaansa vaikuttaisi siltä, että ruttoa olisi taas. -Ainakin Haukiputaalta näyttää löytyvän kuolleita jäniksiä, Hirvelä-Koski toteaa. Hän muistuttaa, ettei kaikista kuolleista jäniksistä kuitenkaan löydy ruttoa. Hirvelä-Koski toivoo, että ihmiset ilmoittaisivat löytämistään kuolleista jäniksistä EELA:n laboratorioihin. Alueellisia laboratorioita on Oulun lisäksi Seinäjoella ja Kuopiossa.

Tartunta hyttysestä

Jänisruttotapauksia tavataan yleensä eniten elokuussa, jolloin vielä on runsaasti hyttysiä. Jänisrutto tarttuu hyttysten välityksellä. Hyttynen imee ensin sairasta jänistä ja sitten ihmistä, jolloin seurauksena voi olla tartunnan saaminen. Hirvelä-Koski kehottaakin käsittelemään kuolleita jäniksiä varovasti esimerkiksi muovipussit käsissä. Hän varoittaa ihmisiä myös poikkeavasti käyttäytyvistä jäniksistä. Sairas jänis muuttuu herkästi ihmisystävälliseksi ja hakeutuu esimerkiksi pihapiiriin. -Tällaisia jäniksiä ei pidä mennä koskettelemaan, Hirvelä-Koski varoittaa.

Loppukesän tauti

Jänisrutto on loppukesän tauti. Tuolloin ihmiset alkavat liikkua metsissä alkukesää enemmän ja saavat näin myös hyttysen puremia herkemmin. Taudin kuvaan kuuluvat kuume ja rauhasturvotus. Myös pistopaikka tulehtuu. Tauti vaatii antibioottihoidon. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat