Jani Sievinen erostaan: Ei draamaa taustalla

Entinen uimari Jani Sievinen vakuutta, ettei hänen ja Marin yllättävän eron taustalla ole mitään dramatiikkaa.

Monet suomalaiset yllättyivät, kun Jani ja Mari Sievinen päättivät erota. Sieviset jättivät avioerohakemuksen Lohjan käräjäoikeuteen keskiviikkona. Jani ja Mari Sievinen avioituivat vuonna 2009, ja heillä on kolme tytärtä. Nuorin tytär Alma syntyi helmikuussa.

MTV.fi tavoitti Jani Sievisen torstaina. Vähäsanainen mies ei halunnut sen suuremmin avata yllättävän eron syitä, mutta vakuutti päätöksen olleen harkittu.

– Ero oli yhteinen päätös. Ei tässä ole mitään draamaa taustalla eikä kolmansia osapuolia, Sievinen kuvailee.

Julkisuudessa pitkään ollut Sievinen on tottunut siihen, että huhuja ja juoruja liikkuu asiasta kun asiasta. Pariskunnan eroa on kuitenkin turha spekuloida sen enempää.

– Tällaisia sattuu elämässä, olen kokenut aiemminkin. Onhan tämä surullinen asia, Sievinen toteaa.

Avioero mullistaa Sievisten perheen elämän, sillä uusien asumisjärjestelyjen myötä Jani ja Mari tulevat asumaan eri maissa. Mari muuttaa kotimaahansa Norjaan yhdessä pariskunnan kolmen tyttären kanssa. Nuorin lapsista on ainoastaan reilun kolmen kuukauden ikäinen. Kaksi vanhempaa tytärtä ovat iältään 5- ja 3-vuotiaat.

Aiemmin Jani Sievinen oli naimisissa Susanna Sievisen (nykyään Ingerttilä) kanssa. Susannan kanssa Janilla on kaksi poikaa.

 

Lue myös:

    Uusimmat