James Bond -päivää juhlitaan ympäri maailmaa

James Bond-agenttielokuvien 50-vuotispäivä on saanut maailmanlaajuiset mittasuhteet.

Tasan 50 vuotta sitten ensi-iltansa saaneen ensimmäisen Bondin, Tohtori Ein kunniaksi Lontoossa on julkistettu uusimman Bondin tunnussävelmä "Skyfall" jonka esittää listahirmu Adele. Itse elokuvan premiääri on myöhemmin tässä kuussa.

Lontoossa juhlitaan muutenkin: Barbican-museossa on esillä tyylikkäitä Bond-vaatteita ja Christie's -huutokauppakamarin huutokaupassa innokkaimmat fanit voivat huutaa erilaisia Bond-elokuvien tarpeistoja, huippuna Quantum of Solace -elokuvan Aston Martin -urheiluauto jonka hinnan uskotaan kohoavan yli 200 000 euron.

Samaan aikaan New Yorkin Modernin Taiteen Museossa on esitetään elokuvakooste ja Los Angelesissa puolestaan illalla on Bond-musiikin ilta jonka on järjestänyt Oscar-akatemia.

Bond-tuotantoyhtiö EON ja kemikaalijätti Procter&Gamble puolestaan toivat markkinoille aiemmin tänä vuonna 007-miestentuoksun, josta nyt on julkaistu 50-vuotis-juhlaversio. Miestenlehti GQ kuvaa tuoksua "vaarallisen hienostuneeksi". Luonnollisesti myös naisille on oma 007-tuoksunsa.

Myös kellojätti Omega on tuonut 50-vuotis-juhlamallin Bondin ranteessa nähdystä Seamaster-kellosta.

Suomi ei jää osattomaksi: sekä Tampereella että Helsingissä laulajatar Johanna Försti ja jättiorkesteri esittävät kaikki Bond-tunussävelmät Licence to Sing-erikoiskonserteissa loka- ja marraskuussa.

(MTV3 - Reuters)

Katso Minna Karilan juttu (Seitsemän uutiset 5.10.2012)

Lue myös:

    Uusimmat