Jaloistaan Tukholmassa roikkunut Erdogan-nukke aiheutti myrskyn Ruotsin ja Turkin välille – parlamentin puhemiehen matka Ankaraan peruttiin

0:55
Videolta näet, miten nukkea roikotettiin Tukholmassa. Video: Twitter @realrojkom

Turkin presidentti Erdogania esittävän nuken roikottamisesta käynnistynyt kiista Turkin ja Ruotsin välillä saa uusia kierroksia, uutisoi Aftonbladet. Tilanne sai alkunsa, kun ruotsalaiset kurdit osoittivat mieltään Tukholmassa roikottamalla Erdogania esittävää nukkea julkisesti jaloista kaupungintalon edustalla. 

Tuoreimpana käänteenä Ruotsin parlamentin puhemiehen Andreas Norlénin vierailu Ankaraan on peruttu. Turkki on myös käynnistänyt tapahtuneesta rikostutkinnan.

Puhemies Norlén kertoo saaneensa Turkista selityksen vierailun peruuntumiselle.

– Tapahtunut on saanut aikaan niin voimakkaan reaktion Turkissa, että se olisi varjostanut koko matkaa, joten matka on parempi toteuttaa myöhemmin, puhemies sanoo.

Andreas Norlénin oli määrä tavata Turkissa maan parlamentin puhemies Mustafa Şentop.

– Hallitus ymmärtää Turkin reagoivan tapahtuneeseen, vaikka pidämmekin peruutusta ikävänä. Suhteet Turkin kanssa ovat tärkeitä Ruotsille, ulkoministeri Tobias Billström sanoo Aftonbladetille.

Billströmin mukaan tapahtunut sataa Venäjän laariin ja heikentää Ruotsia.

– Meneillään on vakavin turvallisuutta koskeva tilanne sitten toisen maailmansodan. Emme voi korostaa liikaa asian vakavuutta, Ruotsin ulkoministeri sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja