Jälleen Puolan romaneja Suomeen

Illalla Sibelius-junalla saapui Suomeen jälleen 18 Puolan romania. Romanit tulivat rajan yli Vainikkalan kautta. Venäjältä on tullut Suomeen Vainikkalan rajanylityspaikan kautta tämän vuoden aikana jo 285 Puolan romania, jotka ovat anoneet turvapaikkaa. Viime vuoden aikana Kaakkois-Suomen rajavartioston rajanylityspaikoilla vastaanotettiin yhteensä 53 turvapaikkahakemusta

Romanit saapuvat usein venäläisillä junilla

Suomesta on tänä vuonna hakenut turvapaikkaa jo lähes 500 Puolan romania. Helsingin rajatarkastusosaston päällikön, komentaja Olli Kunnalan mukaan junamatka on nousemassa yhä suositummaksi vaihtoehdoksi Suomeen matkustamiseksi, toisena tulee laiva.

Suurin osa Etelä-Puolasta


Romanit ovat ensin matkustaneet Venäjälle, ja sieltä junalla Vainikkalan rajanylityspaikan kautta Suomeen. Vainikkalan kautta on tänä vuonna maahan saapunut noin kaksisataa romania. Lisäksi käyttöön on otettu uusi, Viron kautta kulkeva reitti. Huhtikuun alussa Helsinkiin saapui 24 romania laivalla Tallinnasta. Suurin osa Suomeen tulleista romaneista on Etelä-Puolasta, missä valtaosa maan romaniväestöstä asuu.
Olli Kunnalan mielestä mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että Puolan romanien maahan tulon taustalla olisi jonkinlaista organisoitua liiketoimintaa.

Ei viisumipakkoa

Suomen ja Puolan välille ei kuitenkaan ole suunnitteilla viisumipakkoa, vaikka ratkaisua onkin käytetty aikaisemmin. Viisumipakolla katkaistiin Slovakiasta Suomeen saapuneiden romaneiden virta. Suomen ja Puolan välinen liikenne on kuitenkin niin runsasta, että viisumipakosta tulisi huomattavia hankaluuksia.

Toiveet Puolasta tulevien turvapaikanhakijoitten virran pysäyttämiseksi kohdistuvatkin lähinnä valmisteilla olevaan uuteen ulkomaalaislakiin. Uusi laki nopeuttaisi turvallisista maista tulevien turvapaikanhakijoitten hakemusten käsittelyä. Laki on tarkoitus saada voimaan mahdollisimman pian.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat