Jalkoja koetteleva, buddhalainen pyhiinvaellus

800 kilometrin kävely sopii ensikertalaisille. Sellaiselle ei vain pidä lähteä kevein mielin, joskin kevein kantamuksin.

Ranskan akatemian jäsen, lääkäri ja diplomaatti Jean-Christopher Rufin kulki tuhatvuotisen pyhiinvaellusreitin, josta on viime vuosina tullut suomalaisillekin varsin suosittu mietiskely- ja itsensälöytämismatka. (Kirjan alkusanoissa toimittaja, kirjailija Suvi Ahola kertoo oman vaellustarinansa avioeron ja sen jälkeisen yksin elämisen – ja myös ruumiillisuutensa – löytämisen tienä.)

Tämä on matkakertomus. ”Halusin kävellä, siinä kaikki”, Rufin kirjoittaa uteluun kulkemisen syystä. ”...pyhiinvaeltajien tie on tie, ei sen kummempaa.”

Rufinia ei ajanut kristillinen henki kävelemään poikki Pohjois-Espanjan. Kuvitelmat rauhaisista, henkisyyden täyttämästä patikoinnista keskiaikaisten linnojen, raunioiden ja hiljaisten kylien keskellä romuttuvat pian.

Jalat ovat koetuksella, reitit kulkevat myös esikaupunkien läpi ja suurten teiden varsilla. Caminolle eli pyhiinvaellukselle osallistuville tarkoitetut huokeat ja sen mukaisesti konstailemattmat yöpymispaikat täyttyvät sukista, kuorsauksesta, kilpailusta parhaista petipaikoista.

On niitä jotka tulevat Ranskasta asti, jopa kauempaakin, tosi vaeltajia. Sitten on niitä jotka matkaavat ehkä sata kilometriä, tai vain loppusuoran. Pääreittejä on kaksi: Espanjan pohjoisrannikkoa viistävä Camino del Norte, ja sisämaan ranskalainen reitti Camino Francés.

Jotkut etenevät myös pyörillä (pelin hengen mukaista), toiset bussilla tai jopa taksilla. Rufinin polku kuuluu sarjaan pitkät reissut, ja hän käveli kuukauden. Toiset kulkevat yksin, toiset pareittain tai joukossa. On väärin varustautunutta ja sitten on välinefetisistejä. Moni vaeltaja on jo elämää kokenut, mutta Rufin kulkee osan matkaa kahden nuoren belgialaisen ja moldovalaisen - kanssa.

Sosiaalisuutta on, mutta vähempikin riittää, kunhan muistaa toivottaa toisille ”buen camino”, hyvää vaellusta. Ja jotta voi sanoa olevansa Compostelaan pyhiinvaeltanut, on kerättävä reitiltä riittävästi leimoja credencial-paperiin.

Pelkkä halu kävellä, Rufin sanoo. Ei se kuitenkaan sellaiseksi osoittautunut. Rufin oppi luopumaan hienoista titteleistään. Ei haitannut, vaikka näytti rähjäiseltä, se on kulkijan kohtalo. Pikku hiljaa tapahtui sisäisen ja ulkoisen olotilan ja olemisen muutos (joka kyllä taas haihtuu ajan mittaan kun palaa normaalielämään.)

Rufin kuvaa itseään ja kanssakulkijoitaan ironialla, komiikalla, lämmöllä. Hän heittäytyy luonnon kauneuteen Galiciassa. Oviedossa hän tavoittaa vaeltajien etsimää ja sisäistämää hengellistä merkitystä. Hän kulkee myös tuulivoimaloiden alta. Hän sanoo tuntevansa niiden alla ”suurta nöyryyttä”. Sanottakoon suomalaisille tuulivoiman mukamelusta valittajille, että vaikka ne ehkä ovat kuin tunkeilijat, Rufin ei sanallakaan mainitse, että niistä lähtisi ääntä.

Tarkkailijana ja pohtijana Rufin myös oivaltaa uskonnon, tässä tapauksessa, kristinuskon aluksi vapauttavan voiman. Se merkitsi ihmisille alkujaan kuoleman voittavana väkevänä voimana, kunnes se(kin) ”toisinaan muuttui sorron välineeksi.”

Henkiset pohdiskelut lisääntyvät mitä pidemmälle matka etenee, mutta ei arkisten haviantojen kustannuksella. Hän koki itsensä uudeksi olennoksi, joka oli onnistunut irtautumaan muististaan, haluistaan ja kunnianhimoistaan. Buddhalainen vaellus, missä maailma näyttätyy välillä niin kauniilta, hän päätyy kiteyttämään.

Rufin haluaa viestiä, että tällainen olotila ja oivallus ei tule kahden päivän jalankulun jälkeen. ”Tehdäänpäs kuulkaa viikonloppukeikka caminolle ja haetaan hyviä viboja”-henkinen itsensä ja muiden huijaamistsemppileiri ei kerta kaikkiaan onnistu.

Caminon kulkenut päätyy Santiago de Compostelan katedraaliin rituaaleineen. Käveltyään lähes tuhat kilometriä Rufin lähes kauhistelee, että siellä pitäisi vielä toteuttaa abrazo, halata Pyhää Jaakobia esittävää veistosta. ”En ollut tullut halaamaan kultaista idolia...”.

Hän kirjoittaa ymmärtäneensä matkan merkityksen kulkiessaan reittä läpi laaksojen ja kylien. Itse tie synnytti hänelle oman, veljellisen ja filosofisen kuvan Jaakobista.

”Niin tekin teette.” Nämä ovat kirjan viimeiset sanat. Hän viittaa caminon uudelleen kulkemiseen.

Janne Hopsu

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa