Jalkapallon EM-karsinta täyteen vauhtiin

Jalkapalloilun EM-karsinta on heti täydessä vauhdissa, kun lauantaina ja keskiviikkona pelataan tuplakierrokset. Vuoden 2008 EM-isännät Itävalta ja Sveitsi pääsevät suoraan kisoihinsa, ja nyt pelataan seitsemässä seitsemän joukkueen (Suomen lohkossa kahdeksan joukkuetta) suurlohkossa 14 paikasta marraskuulle 2007 asti.

Suuren ottelumäärän takia kolme otteluparia hyödynsi jo varaslähdöllä kansainvälistä pelipäivää 16. elokuuta. Suomen A-lohkossa Belgia sai tyytyä maalittomaan tasapeliin Kazakstanin kanssa, B-lohkossa Färsaaret kärsi murskahäviön 0-6 Georgiaa vastaan ja E-lohkossa Viro pettyi 0-1 Makedonian isäntänä.

Suomen avauksen, Puola vieraissa, lisäksi lohkossa pelataan lauantaina Serbia-Azerbaidzhan, ja keskiviikkona on vuorossa neljän pelin täysi kierros.

Lohkossa B Georgian todellinen taso punnitaan, kun Ranska tulee lauantaina vieraaksi Tbilisiin. MM-kisoissa sivurooliin jäänyt David Trezeguet joutui jättämään leirin kesken jalkavamman takia ja palasi Juventuksen vahvuuteen. Valmentaja Raymond Domenech piti vähäisenä paluutoiveita jo keskiviikoksi Pariisiin, kun vieraana on Italia.

Maailmanmestari Italia aloittaa lauantaina uuden valmentajan Roberto Donadonin johdolla Liettuan vieraana. Kenraaliharjoitus meni huonosti: tappio 0-2 Kroatialle.

Saksan kisojen sankareista Marco Materazzi on pelikiellossa vielä keskiviikkonakin provosoituaan Zinedine Zidanea puskuunsa, ja Alessandro Nesta on loukkaantuneena sivussa. Real Madridin Antonio Cassano tekee paluun lähes 15 kuukauden tauon jälkeen, ja ainakin veteraani Filippo Inzaghi iloitsee kärkiparistaan.

Skotlanti on saanut Berti Vogtosin tilalle uudeksi valmentajaksi Walter Smithin. Avaus Färsaaria vastaan lauantaina on poikkeuksellisesti Celtic Parkilla, kun Robbie Williamsin popkonsertti varaa Hampden Parkin.

Euroopan mestaruuden puolustaja Kreikka jatkaa C-lohkossa mestarivalmentaja Otto Rehhagelin komennossa. Kenraali Englantia vastaan Manchesterissa päättyi tappioon 0-4, mutta vanhaan runkoonsa luottava Rehhagel uskoo lauantain Moldova-pelin vieraissa muodostuvan käänteeksi kohti karsintamenestystä. MM-kisoihin Kreikka ei selviytynyt.

Lohkon pohjoismainen edustaja Norja matkustaa lauantaiksi Unkarin vieraaksi ja saa keskiviikkona kotiinsa Moldovan.

Saksalla topparit loukkaantuneet

Saksan peräsimessä Joachim Löw on noussut kakkosluotsin paikalta Jürgen Klinsmannin suosittelemaksi seuraajaksi. Stuttgartissa D-lohkossa vastassa on Irlanti, jota 102 A-maaottelun pelaaja Steve Staunton on luotsannut tammikuusta lähtien.

Saksalla on toppariongelmia, kun kvartetti Per Mertesacker, Robert Huth, Jens Nowotny ja Christoph Metzelder on loukkaantuneena. Kokematon pari Manuel Friedrich ja Arne Friedrich tukkinee nyt keskustan myös keskiviikkona San Marinossa.

Tshekki hävisi Serbialle 1-3, ja lauantain avaukseen Karel Brückner johdattaa miehistönsä John Toschakin luotsaamaa Walesia vastaan. Pavel Nedved ja Karel Poborsky ovat lopettaneet, mutta loukkaantuneista maalivahti Petr Czech ja Jan Koller ovat toipuneet. Uusi kapteeni lauantaina on Arsenaliin siirtynyt Tomas Rosicky. Keskiviikkona joukkue on naapurissa Slovakian vieraana.

Englanti on E-lohkon suosikki, vaikka Wayne Rooney on pelikiellossa ja Michael Owen loukkaantunut. Uusi valmentaja Steve McClaren ei tarvitse David Beckhamin palveluksia, ja uusi kapteeni on Chelsean John Terry.

Vastassa ovat etukäteen helppo Andorra, joka hävisi kaikki 28 otteluaan EM-karsinnassa 2000 ja 2004 sekä MM-karsinnassa 2002. Sen sijaan MM-karsinnassa 2006 on vyöllä 1-0-voitto Makedoniasta, jonka Englanti kohtaa puolueettomalla kentällä Nijmegenissa keskiviikkona.

F-lohkossa on peräti kolme pohjoismaista joukkuetta Ruotsi, Tanska ja Islanti, joista korkeintaan kaksi jatkaa EM-kisoihin. Islanti pelasi maalittoman kenraalin Espanjaa vastaan.

Espanja on suurin suosikki, joka pyrkii valmentaja Luis Aragonesin johdolla parantamaan MM-menestystä. Stoppi tuli neljännesvälierissä tappiolla 1-3 Ranskalle. Nyt avausvastustaja on Liechtenstein kotona, ja kärjessä nähtäneen kokeneet Raul ja Fernando Torres. Keskiviikkona joukkue on Suomen sparraajan Pohjois-Irlannin vieraana.

Ruotsi on Riiassa Latvian vieraana ilman toipilastaan maalivahti Andreas Isakssonia. Sen sijaan 0-3-tappiosta puuttuneet Zlatan Ibrahimovc ja uusi kapteeni Freddie Ljungberg ovat nyt jo mukana. Henrik Larsson on lopettanut maajoukkueessa. Veskarin tontista kilpailevat Viborgin John Alvbåge ja Fredrikstadin suomalais-egyptiläinen Rami Shaaban. Kotivastustajaksi tulee Göteborgiin Liechtenstein.

G-lohkon ennakkosuosikki on Hollanti, joka aloittaa Luxemburgissa ja saa keskiviikkona vieraakseen Valko-Venäjän.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat