Jalkapallomellakan pahoinpitelyt vielä selvittämättä

Eilinen jalkapallorähinöinti Helsingissä ei ole vielä johtanut epäiltyjen pahoinpitelijöiden kiinniottoihin, Helsingin poliisi kertoo.

Poliisi otti Suomen ja Venäjän välisen MM-karsintaottelun aiheuttaman rähinöinnin vuoksi kiinni 33 jalkapallofania, joista 28 oli venäläisiä ja viisi suomalaisia. Helsingin poliisi on päästänyt vapaaksi rähinöinnin vuoksi eilen kiinniotetut jalkapallofanit. Heidät oli otettu kiinni yleiseen järjestykseen liittyvistä rikkomuksista.

Lehtikuvista ilmenneistä pahoinpitelyistä ei ollut tänään aamupäivällä vielä tullut ilmoituksia poliisille.

Pahoinpitelyistä huolimatta Helsingin poliisi varautui silti mellakointiin riittävästi.

- Mitään kauhean vakavaa ei onneksi päässyt syntymään. Tilanteeseen oltiin varauduttu hyvin. Meillä oli joukkoja riittävästi ja vakavaksi kehittymässä olevat tilanteet saatiin estettyä etukäteen tehokkaalla puuttumisella, kiinniottamisella ja tilanteen rauhoittamisella, sanoo Helsingin poliisin tiedotuspäällikkö Juha Hänninen.

- Olimme myös onnistuneet arvioimaan oikein vierasjoukkojen kannattajien määrän.

Poliisi pitää valitettavana, että pahoinpitelyjä on tapahtunut.

- Varmaan yksi selitys asiaan on, ettei meillä ole koskaan aiemmin ollut näin paljon vierasjoukkueen kannattajia yhdessäkään ottelussa.

Ottelussa oletetaan olleen noin 8000 venäläisjoukkueen kannattajaa.

Poliisi arvioi jatkossakin varautumisensa ottelukohtaisesti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat