Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvattomuuden tunne kasvanut

Tiehallinnon kyselyn mukaan yhä useampi kokee turvattomuutta liikkuessaan jalan tai pyörällä taajamateiden reunoilla. Pyöräteillä ja jalkakäytävillä turvattomuutta ei kuitenkaan juuri koeta.

Yhä useampi tienkäyttäjä kokee jalan tai pyörällä liikkumisen turvattomaksi, ilmenee Tiehallinnon teettämästä kyselystä.

Kyselyn mukaan turvattomuuden tunne on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi. Vastaajista kolmannes koki turvattomuutta taajamateiden reunoilla. Muiden teiden reunoilla turvattomaksi liikkumisen kokevien osuus oli vielä suurempi, 47 prosenttia.

Liikkuminen jalankulku- ja pyöräteillä koetaan kuitenkin pääsääntöisesti turvalliseksi: Vain yhdeksän prosenttia ilmoittaa kokevansa turvattomuutta.

Myös autoilu koetaan yleisesti turvalliseksi sekä pääteillä että taajamissa. Tulokset koskevat kesäaikaa.

Tiehallinto tutkii tienkäyttäjien mielipiteitä tienpidosta kaksi kertaa vuodessa tehtävällä kirjekyselyllä. Juuri valmistuneeseen tutkimukseen osallistui lähes 3000 yksityishenkilöä sekä 822 ammattiautoilijaa.

Suunnittelupäällikkö Olli Penttinen pitää jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvattomuuden tunteen kasvua hälytysmerkkinä tienpidon rahoittajille. Penttisen mukaan kunnat ja tiepiirit tietävät lukuisia parannuskohteita, mutta rahoitus ei riitä kaikkein tarvittavien kevyen liikenteen väylien ja alikulkujen rakentamiseen.

- Teiden varsilla kävelemiseen tai pyöräilyyn ei liity pelkkä onnettomuusriski, vaan myös etenkin koululaisten vanhempien henkinen rasitus. Joka aamuinen huoli lapsen koulumatkasta voi muodostua suuremmaksi rasitteeksi kuin varsinainen kuoleman riski, Penttinen pohtii.

Viime vuonna kuoli liikenneonnettomuuksissa 45 jalankulkijaa ja 43 polkupyöräilijää. Lähes 650 jalankulkijaa ja runsaat tuhat pyöräilijää loukkaantui. Tiehallinnosta muistutetaan, että vain osa loukkaantumisista tulee viranomaisten tietoon.

Maanteiden varsilla on kevyen liikenteen väyliä vajaat 5000 kilometriä, ja Tiehallinnon mukaan saman verran tarvittaisiin lisää. Uusia jalkakäytäviä ja pyöräteitä rakennetaan vuosittain 50-100 kilometriä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat