Mainos

Jäitkö sairauslomalle? Pomo voi soittaa kotiin

Sairauslomalle jääminen voi tietää puheluita esimieheltä.

Päivän Iltalehti kirjoittaa Jari Sarasvuon firman Trainer's Housen mallista, jossa esimies soittelee sairaalle kotiin ja kyselee jaksamisen perään.

Malli on nykyään yleinen muuallakin. Sairauslomalle soittamista suositaan varsinkin isoissa firmoissa, kerrotaan Helsingin kaupungin henkilöstökeskuksesta.

– Varsinkin jos on pitkään sairaana, esimiehen soittaminen on meilläkin tapana. Tätä kutsutaan varhaiseksi tueksi. Sitä pidetään nykyaikana esimiestyön osana ja välittämisen merkkinä, osastopäällikkö Marju Pohjaniemi sanoo.

Pohjaniemen mukaan pomot eivät kuitenkaan soittele flunssaa muutaman päivän poteville. Soittoja käytetään vain pidemmillä sairauslomilla.

– Tarkoitus on helpottaa paluuta töihin, että mitä tänne kuuluu. Muutaman viikonkin poissaolo voi etäännyttää.

Lisäksi voinnin kyselystä on tapana sopia jo sairauslomalle lähtemisen vaiheessa.

Poissaolojen kertyminen otetaan puheeksi

Myös sairauspoissaolojen kertymisestä seuraa Helsingin kaupungilla keskustelu esimiehen kanssa.

- Jos vuoden aikana kertyy yli viisi poissaoloa, esimies ottaa sen puheeksi. Keskustellaan, onko esimerkiksi elämäntilanne tasapainossa, Pohjaniemi kertoo.

Helsingin kaupunki työllistää lähes 40 000 ihmistä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.