Jäihin uponneen auton kuljettaja kuoli sairaalassa

Tammisaaressa eilen jäihin vajonneessa maastoautossa ollut isä kuoli Meilahden sairaalassa Helsingissä eilen illalla. Mukana ollut kaksivuotias tytär onedelleen kriittisessä tilassa Lastenklinikalla Helsingissä.

Paikkakuntalainen isä oli tyttärineen ajamassa meren jäällä Knipnäsin rannan edustalla eilen aamupäivällä, kun jää petti auton alla. Auto vajosi neljän metrin syvyyteen. Jään petettyä isä kykeni hälyttämään apua kännykällään. Hän soitti suoraan sairasautoon, josta soitettiin asiasta hälytyskeskukseen.

Pelastuslaitoksen sukeltajat nostivat autosta isän ja tyttären, minkä jälkeen paikalla aloitettiin heti elvytystoimet. Heidät kuljetettiin pelastushelikopteri Medi-Helillä ja rajavartiolaitoksen helikopterilla sairaalahoitoon Helsinkiin.

Sukeltajien pelastustoimia vaikeutti heikko näkyvyys onnettomuuspaikalla. Sukeltajat joutuivat myös rikkomaan auton ikkunat.

Auto vajosi äkkisyvään

Syytä kuljettajan päätökseen lähteä autolla meren jäälle ei tiedetä. Komisario Yrjö Jansson Raaseporin poliisista arvelee kuljettajan ehkä ajaneen liian ulos rannan tuntumasta, jossa virta on heikentänyt jäätä. Yksi syy järven jäälle ajamiseen on Janssonin mukaan voinut olla vaikkapa ulkoilu.

-Ehkä tarkoituksena on ollut ajaa lähelle rantaa ja sen jälkeen ulkoiluttaa mukana olleita kahta koiraa.

Tammisaaren keskustan tuntumassa Knipnäsin uimarannan kohdalla on tie rantaan. Aivan rantaviivalla on Janssonin mukaan matalaa, mutta hyvin pian ulompana on jo äkkisyvää. Jäälle tultuaan auto kääntyi länteen ja ajoi rannan suuntaisesti noin 300 metriä ennen vajoamistaan jään läpi.

Maastoauto makaa edelleen neljän metrin syvyydessä meren pohjassa, mutta se on tarkoitus nostaa sieltä jossain vaiheessa, kertoo tapaturmaa tutkiva ylikonstaapeli Henrik Westerlund Raaseporin poliisista.

Poliisille ei ole tullut vielä silminnäkijähavaintoja turmasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat