Jacksonin Thrillerista USA:n virallinen kulttuuriaarre

Popin kuninkaan Michael Jacksonin legendaarisen Thriller-albumin julkaisusta tuli viime joulukuussa kuluneeksi 25 vuotta. Nyt tämä klassikkoalbumi on saanut kunnian tulla yhdeksi Yhdysvaltain virallisista kulttuuriaarteista.

Thriller valittiin Yhdysvaltain kongressin kirjaston ylläpitämään kansalliseen ääniarkistoon, johon valitaan 25 kulttuurillisesti merkittävää äänitettä vuosittain. Tähän mennessä arkistoon on kertynyt 250 äänitettä.

Arkistoon valittiin myös presidentti Harry S. Trumanin legendaarinen puhe demokraattien kansalliskokoukselle vuonna 1948, tuhannen radio-ohjelman kokoelma Ronald Reaganilta ennen hänen valintaansa USA:n presidentiksi ja kopio Voyager-luotaimen mukana avaruuteen vuonna 1977 lähetetystä äänilevystä nimeltä Sound of Earth.

Arkistoitoon menee myös Herbie Hancockin klassikkoalbumi Headhunters sekä esiintymisiä sellaisilta suuruuksilta kuin Charlie Parker, Duke Ellington, Roy Orbison, Art Tatum, Joni Mitchell sekä Smokey Robinson and The Miracles.

Thriller-albumi julkaistiin joulukuussa 1982. Levy pysyi julkaisunsa jälkeen uskomattomat 80 peräkkäistä viikkoa USAn Virallisen Albumilistan Top 10:ssä, joista 37 viikon ajan ykkössijalla.

Albumin yhdeksästä kappaleesta peräti seitsemän nousi Billboardin singlelistan Top 10:een. USAssa Thriller on myynyt 27-kertaisesti platinaan oikeuttavan määrän, minkä perusteella sille on mm. myönnetty kaksoistimanttistatus USAssa. Thriller nimettiin Guinnessin ennätysten kirjassa kaikkien aikojen parhaiten myyneeksi albumiksi vuonna 1985.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat