Jacksonin muistotilaisuuteen nettiarvonnalla

Michael Jacksonin muistotilaisuuteen haluaville faneille järjestetään online-arvonta hautajaisten lipuista, kertoo hautajaisten järjestäjä.

Poptähti kuoli äkillisesti 25. kesäkuuta.

Tuhansia surijoita odotetaan Los Angelesin Staples Centeriin, jossa muistotilaisuus järjestetään ensi tiistaina. Kaupungin viranomaiset ovat ilmoittaneet sulkevansa stadionin ympäristön hillitäkseen liputtomien fanien ryntäyksen alueelle.

Muistotilaisuuteen haluavien pitää kirjautua Staples Centerin internet-sivuilla osallistuakseen arvontaan. Sisään stadionille arvotaan noin 11 000 lippua, ja lähellä sijaitsevaan Nokia Teatteriin arvotaan 6 500 lippua.

Järjestäjien mukaan Staples Centerin sivut kaatuivat eilen minuuttien sisään avautumisesta. Jacksonin perheen edustajan mukaan sivusto houkutteli yli 500 miljoonaa klikkausta kahden ensimmäisen tunnin aikana.

Päätös nettiarvonnasta, johon saa osallistua vain Yhdysvaltain kansalaiset, on tuskastuttanut stadionin ulkopuolelle kerääntyneitä faneja, joista monet ovat ulkomaalaisia.

Tarkkaa tietoa muistotilaisuuden sisällöstä ei ole annettu julkisuuteen. Michael Jacksonin vanhin veli Jermaine haluaisi, että popkuningas saisi viimeisen leposijansa rakastamaltaan Neverlandin tilalta.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat