Jackson-elokuvalla huima ennakkosuosio

Popin edesmenneestä kuninkaasta Michael Jacksonista kertova elokuva on keräämässä valtavaa ennakkosuosiota ympäri maailmaa.

Yhdysvalloissa pari päivää sitten alkanut ennakkolipunmyynti on ollut niin vilkasta, että jopa satoja näytöksiä on myyty loppuun.

Sony Pictures Entertainmentin mukaan lisäksi Japanissa lippuja myytiin jo ensimmäisen päivän aikana ennätyksellisen yli miljoonan dollarin arvosta. Ennätyslukuihin yllettiin yhtiön mukaan myös Hollannissa, Ruotsissa, Belgiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Noin kuukauden kuluttua ensi-iltaan tulevassa This is it -elokuvassa näytetään muun muassa alkukesästä pidettyjä harjoituksia, joissa Jackson valmistautui Lontoon-konserttisarjaansa.

Jackson kuoli kesäkuun 25. päivä lääkkeiden yliannostukseen. Hänen oli määrä palata estradeille Lontoossa heinäkuussa, ja esiintyä sen jälkeen kaikkiaan 50 konsertissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat