Jäätteenmäki: Rehnin rinnalle naisehdokas

Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki (kesk.) vaatii Suomea asettamaan sekä nais- että miesehdokkaan komissaariksi.

Suomen hallituksen kannan mukaan Suomi ehdottaa komissaariksi vain laajentumiskomissaari Olli Rehniä (kesk.).

Jäätteenmäen mukaan komissaarien valinnassa pitäisi ottaa mallia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomareiden valinnasta, ja jokaisen jäsenmaan olisi täten asetettava sekä nais- että miesehdokas ehdolle oman maansa komissaariksi.

- Nykytilanteessa jokaisen valtion, joka laatii luettelon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomarin virkaan pyrkivistä kolmesta ehdokkaasta, on sisällytettävä luetteloonsa vähintään yksi nainen. Näin pyritään tasoittamaan tuomioistuimen sukupuolijakaumaa. Vastaava järjestelmä pitäisi ottaa käyttöön komissaarien nimityksissä, Jäätteenmäki sanoi Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston järjestämillä pressikahveilla.

Tällä hetkellä ainoastaan 9 Euroopan komission 27 jäsenestä on naisia. Jäätteenmäki kuuluu Euroopan parlamentissa toimivaan ryhmittymään, joka on vaatinut, että tulevissa EU:n huippuvirkanimityksissä otettaisiin myös sukupuolten tasa-arvo huomioon.

Jäätteenmäki vaatii myös, että Suomessa pitäisi aloittaa keskustelut siitä, mikä komissaarinvirka on Suomen kannalta kansallisesti tärkein.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat