Mainos

Jäätteenmäki maksaa itse oikeudenkäyntikulut

Kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki sanoo maksavansa itse oikeudenkäyntikulunsa. Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia oli aiemmin vilautellut kansalaiskeräyksen mahdollisuutta.

Jäätteenmäki Anneli

Kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki (kesk.) on kiusaantunut joulun alla alkaneesta keskustelusta siitä, kuka maksaa hänen tulevat oikeudenkäyntikulunsa.

-Olen seurannut keskustelua lehdistä. Kukaan ei ole minuun ottanut yhteyttä, enkä ole asiasta millään tavalla keskustellut, Jäätteenmäki sanoi Suomenmaa-lehdessä eilen.

Oikeudenkäyntikulujen maksajaa lähti Suomenmaan mukaan etsimään Jäätteenmäen kotiseudun Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Jarmo Korhonen. Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia sanoi viime viikolla TV1:n Lauantaiseurassa, ettei keskusta puolueena osallistu entisen puheenjohtajansa oikeudenkäyntikuluihin. Lankia piti kuitenkin mahdollisena kansalaiskeräyksen järjestämistä Jäätteenmäen hyväksi.

Jäätteenmäki kertoo Suomenmaa-lehdessä maksavansa kuitenkin oman oikeudenkäyntinsä itse.

-On ollut alusta lähtien selvä, että maksan itse. Tulevan laskun suuruutta Jäätteenmäki ei lähtenyt arvioimaan.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.