Jäätteenmäki ja Lipponen väittelivät Irakista

Pääministeri Paavo Lipponen ja keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki ovat kiistelleet Irakin jälleenrakennuksesta vaaliväittelyssä. He kiistelivät Yleisradion A-studion vaaliväittelyssä siitä, onko Suomen osallistumsista mahdollisen Irakin sodan jälkitoimiin päätetty.

Jäätteenmäki viittasi ulkoministeri Erkki Tuomiojan kannanottoon, jonka mukaan Suomi ei ole tehnyt päätöstä operaatioon osallistumisesta, vaikka asiaa onkin hallituksessa käsitelty.

Lipposen mukaan kysymys ei voikaan olla lopullisesta päätöksestä, kun YK-johtoista operaatiota ei ole vielä aloitettu. Lipponen ja vaati Jäätteenmäeltä vastausta siihen, miten Suomen tulisi toimia ja varautua Irakin jälleenrakentamiseen.

-Me emme valmistaudu sotaan, vakuutti Jäätteenmäki.

Itälä tivasi kantaa osinkoverotukseen

Kokoomuksen Ville Itälä tinkasi Jäätteenmäeltä kantaa osinkojen kahdenkertaiseen verotukseen, mutta ei saanut vastausta. Jäätteenmäki vakuutti keskustan haluavan kokoomuksen tavoin maahan lisää yrittäjiä, mutta ei halunnut luvata olevansa samalla kielteisellä kannalla kuin kokoomus.

Jäätteenmäen mielestä SDP ja kokoomus ovat olleet hallituksessa kuin yhdestä puusta. Hän hämmästeli sitä, että hallitus on koko kautenaan äänestänyt kahdesti; ydinvoimasta ja valtiosihteereistä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat