Jäätteenmäki: Hallitusneuvottelut aikataulussa

Hallitusneuvottelujen vetäjä Anneli Jäätteenmäki vakuuttaa, että hallitusneuvottelut pysyvät aikataulussa ja saadaan päätökseen sunnuntaina.

Jäätteenmäki piti hallitusneuvottelupaikalla Säätytalossa tänään tilannekatsauksen neuvottelujen kulusta.
Päivän aikana tilannetta on hämmentänyt yllättävä tieto siitä, että toinen pääneuvottelija, SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen ei osallistu viikonlopun neuvotteluihin, vaan matkustaa lomalle Lappiin. Lipponen palaa lomaltaan vasta sunnuntaina.

Jäätteenmäki sanoi ymmärtävänsä Lipposen lomailupäätöstä ja kertoi olleensa tietoinen siitä neuvottelujen alusta alkaen.

- Kyllä minäkin jopa ymmärrän sitä, että ihmisillä on henkilökohtaisiakin menoja ja vaimosta ja aviomiehistä pitää huolehtia. Ja jos on jotain yksityisiä menoja sovittu, eivät ne tietysti aina voi mennä kaiken edelle, eli kyllä minä ymmärrän, Jäätteenmäki selvitti hieman vaikeaselkoisesti.

Jäätteenmäki arvioi olevansa Lipposeen kuitenkin yhteydessä viikonlopun aikana. SDP:tä neuvottelujen johtoryhmässä edustaa nyt yksin puoluesihteeri Eero Heinäluoma.

Työllistämisrahoista erimielisyyttä

Hallitusneuvotteluissa on tänään ollut erimielisyyttä siitä, millä tavoin tulevan hallituksen pitäisi käyttää työllistämisrahoja.

SDP:n puolella pidettiin enemmän esillä perinteisiä työvoimaviranomaisten käytössä olevia keinoja, kun taas keskusta ajoi vahvemmin yritysten toimintaedellytysten kohentamista ja rakenteellisia muutoksia.

Kiistaa pyrittiin ratkomaan SDP:n ryhmänjohtajan Antti Kalliomäen johtamassa työryhmässä, joka selvittelee myös verotuksen päälinjoja. Esillä oli tuloverotuksen ohella myös työnantajien välillisten maksujen alentaminen, joka voitaisiin toteuttaa aivan hallituskauden alussa.

Hiljaa hyvä tulee

Hallitusneuvottelujen eteneminen on ollut asiakysymyksiin pääsyn jälkeen varsin tikkuista. Menokehyksistäkin neuvoteltiin perjantain vastaisena yönä kymmenen tuntia.

Jäätteenmäki kertoi kummastelleensa sitä, että "joissakin lähteissä on ihmetelty, kun ei ole vielä valmista".

- Määräaika on sunnuntaina, ja haluaisin todeta teille, että suomalaisen sananlaskun mukaan "herrojen kohta on kolme vuotta".

Jäätteenmäen mukaan menokehykset annettiin tänään työryhmille. Joitakin ohjelmapapereita on jo valmiinakin.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 11.04.2003)

(Talousuutiset 11.04.2003)

Lue myös:

    Uusimmat