Jäätteenmäki: Hallituksen ote petti täydellisesti

Hallituksen selvitys Sonera-kaupoista ja omasta roolistaan asiassa ei tyydytä eduskunnan oppositiota. Pääministerin mielestä eduskunta on aikanaan antanut Soneran hoidolle siunauksensa.

Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki sanoi eduskunnan keskustelussa tänään, että hallituksen omistajaohjauksen ote on pettänyt täydellisesti.

Keskusta kaipaa yhä vastausta siihen, miksi Soneran kohutuista umts-luvista ei keskusteltu hallituksessa eikä edes liikenne- ja viestintäministeriössä. Jäätteenmäen mielestä valtioneuvoston aiempi periaatepäätös omistajavallan käytöstä valtionyhtiöissä olisi edellyttänyt toisenlaista menettelyä.

Myös sosiaalidemokraattien ryhmäpuhuja Matti Saarinen arvioi, ettei hallituksen hyväksymää periaatetta noudatettu Soneran tapauksessa.

Vasemmistoliiton Matti Huutola sanoi asian vielä jyrkemmin: Silloinen liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen (kok.) teki vakavan virheen ja on yhdessä Soneran johdon ja yhtiön hallituksen kanssa vastuussa tapahtuneesta.

Kokoomuksen ryhmäpuhuja Kalervo Kummola ei ottanut suoraan kantaa tähän kiista-asiaan, mutta kysyi puolestaan, olisiko Sonera-kauppojen tuominen valtioneuvoston käsittelyyn muuttanut mitään, paitsi ehkä romahduttanut yhtiön pörssiarvon.

Kummola ei puuttunut suoraan ministeri Heinosen rooliin asiassa. Hän totesi vain, että päätöksen investoinnista teki Soneran hallitus ja vastuun kantavat kaikissa olosuhteissa yhtiön hallituksen jäsenet yhdessä toimivan johdon kanssa.

Vihreän liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara ei hyväksynyt liikenne- ja viestintäministeriön tarjoamaa selitystä, että omistajien ei ole syytä puuttua yhtiön operatiiviseen toimintaan. -En tiedä, lisääkö vai vähentääkö liikenneministerin vastuuta tapahtuneesta se, jos tämä sanoo, ettei tiennyt eikä halunnutkaan tietää, miten hänen vastuullaan oleva yritys käytännössä toimii, Soininvaara sanoi.

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmäpuhuja Klaus Bremer kysyi, olisiko liikenne- ja viestintäministeriössä voitu paremmin valvoa valtion etua. Hän viittasi erityisesti virkamiehiin.

Kristillisdemokraattien ryhmäpuhuja Sakari Smeds langetti raskaimman vastuun maan hallitukselle, jolla olisi ollut mahdollisuus käyttää omistajan ääntä, mutta joka vältteli vastuutaan ratkaisevan päätöksenteon hetkellä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat