Jäätteenmäki alentaisi ruuan veroa

Elintarvikkeiden arvonlisävero tulisi keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäen mukaan laskea EU-jäsenyyttä edeltävälle tasolle.

Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki kannattaa ruuan arvonlisäveron laskemista 17 prosentista EU-jäsenyyttä edeltäviin 12 prosenttiin.

-Elintarvikkeiden alv:n alentaminen hyödyttää erityisesti pienituloisimpia, jotka eivät ole saaneet viime vuosina mitään, perjantain Maaseudun Tulevaisuudessa haastateltu Jäätteenmäki sanoo. Veronalennus olisi keskustajohtajan mielestä oikeudenmukaista erityisesti työttömiä, eläkeläisiä ja lapsiperheitä kohtaan, mutta sillä olisi myös kansantaloudellisia vaikutuksia.

- Arvonlisäveron laskemisen myötä kotimainen kulutus, työllisyys ja kilpailukyky paranisivat. Myös inflaatiota voitaisiin hillitä. Jäätteenmäki pahoittelee haastattelussa myös sitä, ettei hänen vaatimaansa miesten ja naisten palkkaerojen tasoittamista ole otettu julkisessa keskustelussa suuremmin esiin.

Jäätteenmäen mielestä palkkaeroille ei löydy todellista pohjaa, vaan yleensä syynä on työntekijän sukupuoli. Erityisen vaikea tilanne on julkisen sektorin matalapalkkaisilla naisilla, hän huomauttaa. Jäätteenmäen mielestä hallituksen ja eduskunnan on sitouduttava palkkaerojen kuromiseen umpeen ja otettava niille kuuluva vastuu. Asian parantamiseksi olisi tehtävä pitkän ajan yhteiskunnallinen ja poliittinen sopimus.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat