Jäätteenmäestä pääministeri

Eduskunta on valinnut keskustan puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen uudeksi pääministeriksi.

Jäätteenmäen valintaa pääministeriksi kannatti eduskunnan täysistunnossa 111 kansanedustajaa ja 72 vastusti. Poissa oli 16 edustajaa.

Anneli Jäätteenmäestä tulee näin Suomen ensimmäinen naispääministeri.

Äänestystulos vastasi tulevien hallituspuolueiden ja opposition voimasuhteita. Paikalla olleet opposition edustajat äänestivät odotusten mukaisesti vastaan. Kukaan ei äänestänyt tyhjää. Jäätteenmäki mainitsi äänestyksen jälkeen, että äänestystulos oli odotettu. Hänen mielestään uusi perustuslaki on nyt käytännössä osoittanut toimivuutensa.

Eduskunta on Jäätteenmäen mielestä pystynyt sujuvaan toimintatapaan ja jopa erittäin ripeään päätöksentekoon hallituksen muodostamisessa. Hän kiitti koko eduskuntaa ja tietysti hallitusneuvottelujen osapuolia. Hän muistutti, että asiat pystyttiin sopimaan neljässä päivässä ja yhdessä puoliyössä.

Jäätteenmäki johti puhemiehenä eduskunnan täysistuntoa, joten hän ei äänestänyt. Seuraava täysistunto on viikon päästä. Tuolloin eduskunnalle valitaan uusi puhemies. Suomelle valittiin ensimmäistä kertaa pääministeri uuden perustuslain mukaisesti eduskunnan päätöksellä. Jäätteenmäestä tulee myös ensimmäinen nainen pääministerinä Suomessa.

Jäätteenmäki selosti puhemiehenä hallitusneuvotteluja aamupäivällä presidentti Tarja Haloselle. Perustuslain mukaisesti presidentti ilmoitti eduskunnalle kirjallisesti pääministeriehdokkaan nimen. Uusi hallitus nimitetään torstaina. Tasavallan presidentti nimittää Jäätteenmäen pääministeriksi. Samalla hän nimittää ministerit Jäätteenmäen esityksen perusteella.

Uuden hallituksen nimitys lykkääntyi torstaihin, koska nykyhallituksen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) osallistuu vielä Ateenassa EU:n huippukokoukseen.

Presidentti Halonen kommentoi naispääministeriä

Halonen-Tarja

Presidentti Tarja Halonen kehottaa suomalaismiehiä olemaan ylpeitä siitä, että maa saa ensimmäisen naispääministerin; suomalaiset miehet ovat rohkeasti tasa-arvon kannalla. Tämä on hänen mielestään hyvää mainosta Suomen kansalle ja Suomen miehille.

Presidentti Halonen sai aamupäivällä perustuslain vaatiman selvityksen hallitusneuvotteluista eduskunnan puhemieheltä. Halosen mukaan tilanteen teki helpoksi se, että puhemies Anneli Jäätteenmäkioli hyvin perillä tilanteesta. Hän muistutti, että hallitustunnustelija, hallituksenmuodostaja ja puhemies olisivat voineet olla eri henkilö. Halonen ja Jäätteenmäki keskustelivat presidentin työhuoneessa parikymmentä minuuttia.

Tässä tilaisuudessa Halonen antoi Jäätteenmäelle jäljennöksen kirjeestä, jonka alkuperäiskappaleen presidentin adjutantti toimitti eduskunnan pääsihteerille. Kirjeessä tasavallan presidentti ilmoitti eduskunnalle pääministeriehdokkaan nimen. Jäätteenmäki ei vielä keskustelun aikana avannut kirjekopiota ja siten kurkkaillut nimeä. Halonen toivotti Jäätteenmäelle ja tulevalle hallitukselle suurta menestystä.

Jäätteenmäki kiitti presidenttiä hyvästä yhteistyöstä. Hän sanoi olevansa myös varma, että hyvä yhteistyö jatkuu. Sekä Halonen että Jäätteenmäki vaikuttivat erittäin innostuneilta. Ilmeistä myös on, että nämä naiset tulevat hyvin juttuun keskenään. Näin voisi päätellä ainakin siitä kikatuksesta, jota kuultiin, kun tapaamisen virallinen osuus oli ohi.

(Seitsemän uutiset 15.04.20003)

Lue myös:

    Uusimmat