Jäätteenmäestä Ahon sijainen

Kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki on valittu keskustan puheenjohtajan Esko Ahon sijaiseksi tämän Harvardin vuoden ajaksi. Käytännössä pesti on runsaan vuoden pituinen, sillä Aho luovuttaa puheenjohtajan valtikan Jäätteenmäelle heti puoluekokouksen päätyttyä.

Sijaisuudesta jouduttiin käymään kaksivaiheinen äänestysruletti puoluekokouksen valitsemien kolmen varapuheenjohtajan välillä. Jäätteenmäki sai vasta toisella kierroksella niukan, mutta riittävän enemmistön annetuista äänistä. Ratkaisevassa äänestyksessä häntä kannatti 883 ja Maria Kaisa Aulaa 839 kokousedustajaa. Ensimmäisellä kierroksella putosi sijaisuuskisasta Matti Vanhanen, jonka saalis jäi 432 ääneen. Siinä vaiheessa Aulan äänimäärä oli 658 ja Jäätteenmäen 754.

Jäätteenmäki oli suosituin myös aiemmin käydyssä varapuheenjohtajavaalissa. Hän sai 1 266 ääntä, kun Aulan saalis oli 1 254 ja Vanhasen 1 108 ääntä.

Kaikki kymmenen varapuheenjohtajaehdokasta pysyivät kisassa mukana loppuun saakka. Rannalle jääneistä sai parhaan kannatuksen eli 822 ääntä Paula Lehtomäki. Juha Korkeaojaa kannatti puoluejohtoon 702 ja Hannu Takkulaa 610 kokousedustajaa. Antti Rantakangas sai 508, Antti Kaikkonen 279, Petri Neittaanmäki 162 ja Pekka Nousiainen 96 ääntä. Lippuäänestykset venyttivät kokousta lähes viidellä tunnilla alun perin kaavaillusta aikataulusta. Huipennus eli sijaisjohtajan valinta saatiin päätökseen vasta klo 22.30 illalla.

Aholle jatkokausi ilman nurinoita

Esko Aho liikuttui kyyneliin puoluekokouksessa

Puheenjohtaja Esko Aho taputettiin jo alkuillasta uudelle kaksivuotiskaudelle yksimielisesti. Hän on johtanut keskustaa vuodesta 1990 lähtien ja korostanut valmiuttaan viedä puolue vielä vuoden 2003 eduskuntavaaleihin. Tämä merkitsee sitä, että Aho kaavailee asettumista puheenjohtajaehdokkaaksi seuraavassakin puoluekokouksessa.

Myös puoluesihteeri Eero Lankia sai jatkoajan ilman vastaehdokasta. Lankiasta tehtiin puoluesihteeri vuoden 1997 syksyllä, kun hänen edeltäjänsä Pekka Perttula siirtyi eduskuntaryhmän sihteeriksi.

Aho toivoi kiitospuheessaan, että Harvard-ratkaisusta ja varajohtajajärjestelystä otetaan keskustassa kaikki mahdollinen irti. Aho ei puuttunut kokouksessa sijaisensa valintaan millään muulla tavoin kuin lupaamalla tälle täyden tukensa.

Itse hän aikoo Harvardin-vuotensa ajan pysyä pelkkänä taustavaikuttajana. -Uskon, että se vahvistaa puolueen rivejä ja luo myös toivottua levyttä johdon rintamaan, Aho painotti. Hän toivoi kuitenkin, että varapuheenjohtajat vetäisivät samaan suuntaan. Minkäänlaiseen keskinäiseen kisailuun ei Ahon mukaan ole varaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat